Apotti Lavernède otti vaatekaapista messukaapun ja tarjoten sen tavan mukaan Kapusiinien päällikön suudeltavaksi, sanoi hän:
— Teille, arvoisa Isä, tulee siis kunnia suorittaa pyhä toimitus…
Suuri melu, jonka istuimien siirtäminen matkaan sai, kuului tuomiokirkon perältä. Kaikkein silmät kääntyivät sinnepäin.
— Herra Mical, hyvät herrat, huusi apotti Turlot, tuolla tulee herra
Mical!
Siveysopin professori astui todellakin sakastiin surkean näköisenä, kasvot sisällisen liikutuksen muuttamina.
— Entä herra varapiispa? kysyttiin joka taholta. — Hyvät herrat, vastasi apotti Mical, herra Capdepont on sairas, kovin sairas… Hän on pahoillaan, ettei hän voi saapua tuomiokirkkoon… Hän olisi halukkaasti kunnioittanut tätä juhlallista toimitusta hänen ylhäisyytensä de Roquebrun'in muistoksi ja antanut hänelle julkisen synninpäästön, mutta…
Hän huoahti hengästyneenä.
— Herra varapiispa oli jo eilen illalla sairas, jatkoi hän; kyllä kai te sen huomasittekin, hyvät herrat, hänen kiihoittuneista sanoistaan, sanoisimpa melkein hänen ajatustensa epäjärjestyksestä… Kuka meistä ei tiedä, mitä kuume saa aikaan ihmisessä… Se voittaa vahvimmankin järjen…
— Jos teitä, herra, on pyydetty, keskeytti häntä apotti Lavernède tulistuen, lieventämään herra Capdepont'in edesvastausta eilisestä julkeasta kohtauksesta, täytyy minun ilmoittaa teille, että sananne ovat turhat. Sillä kaikilla, täällä läsnäolevilla hengellisillä on jo vakaantunut mielipide asiasta, ja jos herra Rufin Capdepont, nuora kaulassa, tulisi rukoilemaan meiltä anteeksi, ei hän sittenkään voisi sovittaa rikostaan…
— Rikostaan!… Mitä tarkoitatte?