Sakasti vilisi tuskaantuneista, levottomista papeista. Miksei hiippakunnan varapiispa ollut vielä saapunut? Itse oli hän määrännyt hänen ylhäisyytensä hautajaisten tunnin, ja tuo määrätty tunti oli jo aikoja sitten lyönyt. Mitä merkitsi tämä yksinkertaisimman häveliäisyyden laiminlyönti? Ne, jotka olivat tulleet toivossa nähdä jonkun uuden jännittävän kohtauksen, sallivat hermostuneen uteliaisuuden vaivaamissa kasvoissaan havaita heidän täydellisen pettymyksensä. Toiset, joita jalommat ja hartaammat tunteet hallitsivat, iloitsivat tästä Capdepont'in viipymisestä. Kuka tietää, ehkä tämä kauhea ihminen ei uskaltanutkaan näyttäytyä, peläten joutuvansa kiusaukseen uudistaa häpeällistä käytöstään. Nämät yksinkertaiset, hurskaat papit, joita jokainen ohi mennyt minuutti yhä enemmän rauhoitti, olivat ryhmittyneet apotti Ternisien'in ympärille puhellen matalalla äänellä.
Pyhän Ireneon korkean tornin kello lyödä kumahutti kerran.
— Nyt on kello puolikaksitoista, rakas Lavernède, sanoi entinen sihteeri.
— Kenties alamme messuta? kysyi Kapusiinimunkkien päällikkö.
— Niin kyllä, herra Capdepont ei näy tahtovan olla juhlamenojen esimiehenä, lisäsi Maristain päämies.
— Minustakaan ei tarvitse häntä kauvemmin odottaa, virkahti
Dominikaaneinkin piiriori.
— Pelkuri! murisi vankilan saarnaaja, nähdessään vihollisensa pujahtavan piiloon.
Sitten, kääntyen herra Clamouse'n puoleen, jonka levottomat silmäykset tiedustelivat läsnäolijain mieltä:
— Suvaitsetteko toimittaa messun, herra arkkipappi, sanoi hän; te olette herra Capdepont'in jälkeen hiippakunnan korkein pappi.
— En tiedä, änkytti vanhus, minä olen jo toimittanut messuni, ja…