Pappien komedia.
Sillä välin kuin tuomiokirkossa, joka surisi kuin suuri mehiläispesä, messuttiin suurimmalla prameudella vainajan edestä, olivat herrat Clamouse, Turlot ja Mical, Lavernède'n mahtavasta käytöksestä ällistyneinä, vetäytyneet sakastin nurkkaan ja keskustelivat innokkaasti.
— Luulisipa häntä totta tosiaan tämän talon isännäksi! pauhasi arkkipappi.
— Tuo harmittaa! huusi apotti Turlot. — Hiljaan, hyvät herrat! keskeytti Mical surunvoittoisella tyyneydellä, älkää puhuko niin kovasti. Mitä niin suuresti pelkäätte, saattaa kylläkin tapahtua. Minä puolestani en todellakaan paljo kummastelisi, jos Lavernède tulisi herraksemme.
— Hän! lausui Turlot ylenkatseellisella, epäilevällä liikkeellä.
— Eikö hän ole apotti Ternisien'in ystävä, hänen paras ja uskollisin ystävänsä?
— Mitä se meihin kuuluu!
— Entä jos herra Ternisien tulee Lormières'in piispaksi?
Herrat Clamouse ja Turlot tuijottivat ällistyneinä Mical'iin.
— Mitä? mitä?… sopotti arkkipappi, jonka rohkeus paikalla lannistui… Mitä sanotte, ystäväni? Tuo ei ole vakavaa puhetta, eihän toki? — Se on päinvastoin hyvinkin vakavaa, mitä vakavinta voi olla.