— Oi, hyvä Jumala! te saatte minut vapisemaan, Mical. Selittäkää sananne, minä rukoilen teitä.
— Mitä loruja te meille uskottelette, murisi Turlot.
Samassa, urkujen vaietessa, syvä mahtava, täysinäinen ääni kaikui Pyhän
Ireneon holvien alla.
Dies irae dies illa,
Solvet saeclum in favilla,
Teste David cum Sibylla.
[Koston päiv' on julma, suuri,
Silloin muutuu luonnon muuri,
Tietäjät näin lausuu juuri.
A. Oksasen käännös (Säkeniä).]
Puhekumppanuksia sakastissa eivät nämät juhlalliset sanat vähääkään liikuttaneet, he olivat tottuneet niihin.
— No niin! jatkoi Clamouse ravistaen Mical'ia, joka oli käynyt hiukan hajamieliseksi.
— No niin, tietäkää ettei Capdepont ole saanut mitään uutisia
Pariisista tänäpäivänä. Eilen illalla kymmenen aikaan saapui herra
Bonuardot'ilta näin kuuluva sähkösanoma:
— Keisari allekirjoittaa määräyksen tänä iltana. Me ilmoitamme teille paikalla, jos tulette nimitetyksi.