— Älkää peljätkö, Turlot, kuollessanne jää teiltä vielä kannikka leipävakkaan. Yksi seikka on kaikkia muita tärkeämpi: harrastaa, ja meistä täytyy jälleen tulla kunnon pappia, niinkuin ennen olimme. Muistatteko papiksivihkiäisiämme, Turlot? Mikä päivä! maailma ei ollut mitään meille, Jumala kaikki.
Siveysopin professori heltyi nyyhkimään.
Vanha Clamouse kyllästyen jätti Mical'in ja Turlot'in, jotka tietämättänsä olivat vaipuneet polvilleen, ja kompuroi sakastin päässä olevalle toiselle vaatekaapille. Hän avasi laatikon, veti siitä hiljakseen kauniin, kirjaellun kuoriviitan ja punanauhaisen silkkivaatteen. Vaivoin sai hän ne ylleen. Hiipivin askelin astui hän sakastin ovelle.
— Mihin nyt juoksette, arkkipappi! kysyi Mical, nousten nopeasti ylös.
— Kuoriin.
— Kuoriin, vaikka juhlamenot jo ovat lopussa.
— Parempi myöhään kuin ei koskaan.
— Ette varmaankaan ajattele mitä teette!
— Päinvastoin, ajattelen viisaastikin.
— Mutta te olette liian syyllinen Lavernèden silmissä…