— Ja jouduitte karille?
— En ainoastaan joutanut karille tämän viekkaan isän luona, mutta kun olin onnistunut aika viekkaasti — häpeäkseni tunnustan sen — vetää häntä nenästä, niin luulen käsittäneeni hänen salavihkaisesta puheestaan, ettei Rufin Capdepont'in asiaa Roomassa tutkitakaan…
— Kenen siis?
— Minun ja varsinkin teidän, rakas ystäväni.
— Minun asiaani! huudahti apotti Ternisien kalveten.
— Paavillisessa virastossa on hämmästyksellä nähty erään nuoren papin nimen sekaantuneena Lormières'in surkuteltaviin riitajuttuihin, papin, joka oli jättänyt kauniin muiston Roomaan, jota hänen ylhäisyytensä kardinaali Maffeï oli kunnioittanut ystävyydellään ja jota itse pyhä isä suvaitsi kunnioittaa muutamilla suosionosotuksilla. — Siihen tapaan puhuu isä Trézel, tietysti kertaakaan katsoen teitä silmiin!
Apotti Ternisien raukka ei voinut tointua hämmästyksestään.
— Se on liikaa! äännähti hän, tehden tuiman liikunnon.
— Kas siinä käännös, jonka ovat aikaansaaneet nuo kolme eroomatonta, Capdepont, Mical ja pyhän Stanislaus Kotskan ylijohtaja, sillä noita kolmea nimeä ei enään saa eroittaa… Onpa tämä mainiota, varapiispa on muuttunut uhriksi, ja herrat Lavernède ja Ternisien tämän onnettoman ja itseään puolustamaan kykenemättömän panettelijoiksi! Säälittäähän minua toki!… Oh! katolinen kirkkoraukka!… Ellen uskoisi vanhurskasta Jumalaa olevan!…
Vankilan saarnaaja loi taivaaseen katseen, joka puhui hänen sielunsa syvästä ahdistuksesta.