He ohjasivat askeleensa arkkipiispan palatsiin, mutta astuivat nyt varsin verkalleen. Tuontuostakin pysähtyi Capdepont kiduttavan tuskansa kukistamana.
— Ei ole enään epäilemistäkään, jupisi hän, jääden vielä kerran liikkumattomana seisomaan keskelle käytävää, ei ole enään epäilemistäkään ettei Saksanmaa ja Italia ole liittoutuneet anastamaan ratkaisevaa vaikutusvaltaa tulevassa paavinvaalissa. Tässä Pius IX:n seuraajan vaalissa on tuon kurjan paljastetun, kehnon Italian kuningaskunnan henki kysymyksessä… Tuo kreivi Cavour'in teos on ainoastaan kuusilaudoista kyhätty markkinakoju, ja ruhtinas Bismarckin voimakasta kättä tarvittaisiin rakennuksen peruskiveä asettamaan… Bismarck, kas siinä mies, jonka kanssa tahtoisin koettaa voimiani. Esitelmässään Titus Liviuksen ensimmäisestä dekaadista sanoo Machiavelli, että kirkko on kaikkina aikoina ollut Italian valtiollisen yhteyden esteenä. Samana esteenä tulee se vieläkin olemaan!… Mutta mitä arvelee Ranska Saksan ja Italian vehkeistä?… No niin, jos valtiolliset rettelöt taikka Euroopaa aina uhkaava vallankumous pakoittaisi pyhää Kollegiota tulemaan Alppien yli, etsimään turvaa meidän tykönämme?… Silloin… silloin Ranskan vaikutusvoima saisi uutta virikettä, ja minä voisin tulla ehdokkaaksi…
— Ja te tulisitte valituksi, teidän ylhäisyytenne.
— Valituksi, valituksi!…
— Ja jos näin kävisi, kirkon onneksi, Ranskan kunniaksi, ei teidän pyhyytenne, toivoakseni, kieltäisi minulta hiippaa?
Hän ei vastannut mitään.
He lähtivät taas liikkeelle.
Kun Rufin Capdepont oli saapumaisillaan palatsinsa ovelle, pysähtyi hän uudestaan. Sitten, vaipuen jälleen vastustamattoman unelmansa lumoukseen, mutisi hän, nostaen kätensä taivasta kohti:
— Kuka tietää? Kuka tietää?
Montgauchin linnassa, syyskuulla 1871. — Parisissa, kesäkuulla 1872.