Piispa keskeytti puheensa, ja hän katsoi tutkivasti salin ympäri, nähdäkseen minkä vaikutuksen lyhyet sanansa olivat tehneet.
Vaikutus oli todellakin ollut masentava. Paitsi kahta tahi kolmea miestä, jotka vankkoina kestivät myrskyä, painoivat kaikki murtuneina päänsä alas. Se, joka on elänyt pappien parissa, tietää hyvin kuinka vähän siveellistä jäntevyyttä löytyy näissä, suurimmaksi osaksi pelokkaissa ihmisissä, kun vaara uhkaa heidän aineellista asemaansa. Moni heistä on valmis kuolemaan Jumalansa edestä, mutta hätääntyy tavallisen elämän jokapäiväisimmän vaikeuden sattuessa. Yksi opettajista, Mical apotti, siveysopin professori, nousi ylös. Pieni hän oli ja kurjan näköinen, hoikka ja hontelo kuin korsi.
"Aina siitä saakka, kun teidän ylhäisyytenne tänne saapui", lausui hän huilumaisella äänellä, "on munkkikuntain luku lisääntymistään lisääntynyt Lormières'issä ja kaikkialla hiippakunnassa. Suvaitsetteko kysyäkseni teidän ylhäisyydeltänne, kelle suodaan, jesuiitoille, Maristeille vai Dominikaaneille, tuo painava kunnia astua meidän sijaamme?"
Ivallinen moite piili jokaisessa hänen sanassaan.
"Rohkenisitteko todella vaatia minulta tilintekoa virkatoimistani, herra Mical?" vastasi piispa ylpeästi.
— "Jumala varjelkoon teidän ylhäisyytenne!… Mutta palveluksemme tähden ansaitsisimme ehkä sentään tulla vähän lukuun otetuksi. Ennenkuin poistumme tästä laitoksesta, jonka hyväksi olemme niin kauan uhranneet voimamme, lienee meillä toki oikeus tietää kenelle vastaisuudessa uskotaan oppilaiden kohtalo, jotka niin odottamatta riistetään käsistämme. — Teidän oikeutenne, herra, samoin kuin velvollisuutennekin on, totella piispaanne, jolle yksinään Jumala ja paavi ovat suoneet korkeimman vallan hiippakunnassa. Muuta oikeutta ei teillä ole, ymmärrättekö?"
— "Ymmärrän varsin hyvin!" mutisi siveysopin professori istuen alas.
Apotti Turlot, pyhän raamatun professori, nousi vuorostaan. Hän oli kookas, tavattoman lihava mies. Liiallinen verivesi oli tehnyt hänen kasvonsa epäilyttävän kalpeiksi. "Herra, sallitteko minun tehdä nöyrän kysymyksen?" uskalsi hän lausua valittavalla, melkein itkunsekaisella äänellä?
— Puhukaa, herra apotti.
— Jollei hiippakunnassa toimeenpantavat muutokset vielä ole lopullisesti ratkaistut…