— Tahtoisitteko sillä lausua, ettei minusta ole hiippakunnan hallitsijaksi?
— Jumala minua siitä varjelkoon! Mutta jos piispaksemme tulette, niin toivon vaan, ettette saattaisi hiippakuntaa liijaksi kaipaamaan edeltäjäänne.
— Piispa de Roquebrun on minun viholliseni! huusi Harros'in talonpoika vihasta kiehuen.
— Te erehdytte, herra apotti: te olitte hänen vihollisensa! vastasi herra de Castagnerte ylevän arvokkaasti.
— Tahdotteko todistuksia?
— Varotan teitä, minä vaadin kumoomattomia!
— Kuulkaa siis.
Hän astui pöydän luo, otti sieltä papereiden seasta erään vasta avatun kirjeen, ja palasi kreivin luo.
— Jätän alun lukematta, koska se koskee nimen omaan minua, mutta tässä seuraa jotain herra de Roquebrun'istä.
"… Hänen ensimmäinen käyntinsä ministeriössä riisti teiltä kaiken mahdollisuuden päästä piispaksi. Kuinka oltaisikaan voitu olla nimittämättä hänen sihteeriään piispan jälkeläiseksi, kun kenraali de Roquebrun, saatuaan hyvissä ajoin tiedon asiasta, oli puuhannut useampia päiviä sen eduksi ja oli jo edellisenä iltana saanut melkein varman lupauksen keisarilta; koska apotti Ternisien oli kylläksi rikas voidakseen kunnialla astua uuteen asemaansa, niin ei hänen vaalinsa tuottaisi minkäänlaisia menoja valtiolle; ja olihan Lornières'in vanhan piispan terveyden tila sitäpaitsi arveluttavan huonolla kannalla?