Hän lähestyi kunnioituksella pöytää, ja notkistaen polvensa pyhän ristiinnaulitun eteen, niinkuin hän oli edellisenäkin iltana Mical'in kanssa tehnyt, antautui hän hartaaseen rukoukseen.
XIII.
Pyhän Ireneon tuomiokapituli.
Tässä papille niin luonnollisessa asemassa tapasi tuomiokapituli Rufin Capdepont'in, astuessaan sisään apotti Mical'in johdolla. Arkkipappi Clamouse lähestyi häntä ja kosketti vapisevalla kädellä polvistuneen virkaveljensä olkapäätä. Tämä katsahti äkkiä ylös: kasvot olivat kalpeat ja hehkuvilla poskipäillä saattoi eroittaa paikkapaikoin kosteita kyyneleen jälkiä. Rukous, tuo ihmisen käsillä oleva, pyhä uhrikirves, oliko se avannut hänen sydämensä? Oliko hän itkenyt?…
Hän nousi ylös ja tervehti tuomiokapitulin jäseniä.
— Herra varapiispa, alkoi arkkipappi Clamouse puhua, tuomiokapitulin ja koko hiippakunnan papiston paraillaan riemuitessa teidän läheisestä piispanistuimelle nousemisestanne, on ikäviä ja huolestuttavia huhuja alkanut liikkua. Toivossa saada kotisihteerinsä korotetuksi piispanistuimelle saakka, oli hänen ylhäisyytensä de Roquebrun kuolemansa edellisenä iltana ilmiantanut teidät paaville harhaoppisten mielipiteiden kannattajana. Pyhän Ireneon tuomiokapituli ei ole voinut jäädä välinpitämättömäksi tällaisen loukkauksen suhteen, joka sitä kohtaa sen etevimmän jäsenen persoonassa, ja tuntien teidän oppinne puhtauden, sekä luettuaan teidän teoksenne, on se laatinut seuraavan vastalauseen, jonka se jo tänäpäivänä lähettää Vatikaaniin.
Silloin alkoi arkkipappi lukea, niin suurella tarmolla ja juhlallisuudella kuin hänen korkea ikänsä suinkin salli, kuuden sivun pituista kirjoitusta, johon oli sekoitettu koko joukko otteita yliseminaarin ylijohtajan teoksista. Tämä kaikki oli kirjoitettu sillä yksinkertaisella ja raa'alla latinan kielellä, jota ei tunnettu keisarikunnan Roomassa, mutta jonka paavikunnan Rooma on levittänyt ympäri maailmaa.
Apotti Capdepont oli kuunnellut vakavasti silmäkulmiaan rypistämättä.
— Hyvät herrat, sanoi hän vihdoin, en voi olla lausumatta syvää liikutusta, jonka teidän kaunis ja hyväntahtoinen yrityksenne minun maineeni puhdistamiseksi pyhän isän luona, on minussa herättänyt; minä kiitän teitä. Kiitän erittäinkin teitä, herra arkkipappi, joka olette aina ollut ensimmäinen ryhtymään aseisiin, kun minun puolustuksestani on ollut kysymys, ja väsymättömästi olette edestäni taistelleet vihollisiani vastaan. En tiedä mikä kohtalo tulee tuon tärkeän Roomaan lähetettävän paperin osaksi, mutta en voi epäilläkään ettei se, paavin käsiin jouduttuaan, tulisi tekemään tyhjäksi piispa de Roquebrun'in valheelliset syytökset. Olen kirjoittanut esipuheen Bossuet'in "Déclaration'iin" (Julistukseen). Mutta mitäpä se merkitsee? Sentähden, että olen suuren Meaux'in piispan esimerkkiä noudattaen puolustanut muutamia Ranskan kirkon vanhoja oikeuksia, tahdotaan minua syyttää kapinallisuudesta paavia kohtaan. Pius IX, kaikkia edeltäjiänsä kokeneempi, tietää liiankin hyvin, mihinkä pakkotilaan meidät asettaa maallinen laki, joka kahlehtii kirkkoammekin, voidakseen uskoa niitä syytöksiä, joita on uskallettu heittää minua kohtaan. Hyvät herrat, te, joidenka katseet ja sydämmet aina ovat olleet käännetyt Roomaa kohti, tuota taivaan valoa, lunea in coelo, kohti, tahdotteko kuulla tunnustukseni? Konkordaatin pakotuksesta olen minä gallikaani, ranskalaiskirkollinen, syystä kun en taida olla ultramontaani, roomalaiskirkollinen. Ymmärrättekö minua?… Kunpa hallitus, joka niin hävyttömästi on anastanut itselleen oikeuden nimittää piispoja, — nimittää, kuuletteko te? — kunpa hallitus vaan on valinnut Rufin Capdepont'in, niin tulee Rufin Capdepont loistavalla tavalla todistamaan, että hän, samoin kuin kaikki tekin, rakastaa Roomaa ja halveksii Pariisia.
— Eläköön Pius IX! huusi apotti Mical, kohottaen kätensä paavin kuvaa kohden seinällä.