Hän oli jo lähellä Castagnerte'n ovea, eikä vieläkään tiennyt miten asian selittäisi.
Kreivi de Castagnerte'lle olisi hän kyllä voinut kertoa asianlaidan semmoisenaan, sillä hän oli uskonnollinen mies ja tunsi vanhastaan Rufin Capdepont'in luonteen; mutta vainajan veljelle hän ei tahtonut mitään ilmaista koko tapauksesta.
Jos herra de Roquebrun, vanha kiivas soturi, saisi kuulla, että hiippakunnan varapiispa kieltäytyy toimittamasta juhlamenoja, joita varten hän oli tullut Lormières'iin, ja että koko kaupungin papisto pelkurimaisesti on päättänyt seurata hänen esimerkkiään, olisi hän valmis ryhtymään vaikka mihinkä väkivaltaan. Hän rientäisi epäilemättä heti Capdepont'in luo vaatimaan selitystä hänen käytöksestään. Mikä kahakka silloin syntyisikään tuon vihasta kiehuvan papin ja raivostuneen sotilaan välillä. Mutta vaikka herra de Castagnerte'n ja hänen onnistuisikin rukouksillaan saada hänet ylenkatseella kohtelemaan varapiispan loukkaavaa menettelyä, ei missään tapauksessa olisi epäilemistäkään, ettei hän, lähettäen sähkösanoman Pariisiin, antaisi tietoa ministerille, kuka ties Tuileries'iinkin tapahtumasta, joka häneen niin syvästi oli koskenut. Mitenkä silloin kävisi?…
Apotti Ternisien säpsähti. Kuin kirkas leimaus välähti äkkiä ajatus hänen synkissä mietteissään. Kenties oli hirveä Capdepont juuri tekemäisillään suunnattoman rikoksen, joka tulisi syöksemään hänet alas piispan istuimen korkeudesta, jonne hän oli pääsemäisillään. Ehkä Jumala salli tuommoisen sokean julmuuden tapahtua, niin että kaikki näkisivät tuon kunnianhimoisen miehen arvottomuuden? Sen sijaan että koetettaisiin estää hänen raivokkaita vihanpurkauksiaan, oli hänen ärsytetty intohimonsa päin vastoin kiihoitettava ylimmilleen ja hänen kunnianhimonsa, jos mahdollista, yhä yllytettävä, niin että hän vastustamattomasti syöksyisi perikatoon.
Innostuneena tuosta ajatellusta suuresta palveluksesta, joka täten voitaisiin tehdä kirkolle, ja jättäen Capdepont'in oman onnensa nojaan, tunsi apotti Ternisien mielensä vähitellen vapautuvan niistä epäilyksistä, jotka olivat häntä kiusanneet…
Niin, hän tahtoo puhua, hän on sanova kaikki sekä kreiville että kenraalille…
Apotti Ternisien seisoi Castagnerten talon vankan portin edessä. Hänen kätensä tarttui jo tukevaan, vaskiseen portinkolkuttimeen; mutta äkkiä veti hän sen jälleen takaisin. Apotti Ternisien parka oli aina heikko ja epäröivä! Kummako se! Asian vakava laatu herätti hänessä pelkoa. Hän peräytyi pari askelta ja jäi sitten liikkumattomana seisomaan… Äkkiä poikkesi hän Saint-Frumencen kadulta, ja kääntyi pienelle Bernardiniläisten kadulle. Tämän pienen kadun keskivaiheilla asui apotti Lavernède ja hänen luokseen kiiruhti apotti Ternisien epätoivoissaan, huojuen raskaan taakkansa alla, hakemaan neuvoa ja tukea ennenkuin mihinkään toimeen ryhtyi.
— No! mihinkä aikaan tapahtuu ruumiinsaatto, kysyi vankilan saarnaaja hänet nähdessään.
— Kello neljän aikaan… me tulemme sen yksin toimittamaan.
— Yksin! mitä tarkoitatte? Apotti Ternisien kertoi nyt kohtauksensa
Rufin Capdepont'in kanssa.