Vuolaan Oltvá virran yli johtaa vanha, katettu puusilta. Aivan tämän äärellä sijaitsee Graczianin talo. Vanha Graczian, joka nuoruudenpäivinään oli esittänyt tärkeätä osaa Oltván säästöpankin historiassa, oli nyt kyseessä olevana aikana pyöreä, keltahipiäinen ukko, jolla oli ulospullistuneet silmät. Hän puhui perin vähän, piti aina päässään mustaa silkkipatalakkia ja näkyi harvoin kadulla. Hänen vaimonsa oli lystikkään paljon hänen näköisensä, ja hallitsi ja vallitsi kuin lihavahko varjo talossa, jonka yllä alati tukahduttava, miltei aavemainen hiljaisuus lepäsi.
Tässä talossa kasvoi Katalin. Vanha Graczian oli hänen äidinisänsä. Hänen vanhemmistaan ei puhuttu mitään; jos joskus kuitenkin Katan äiti sattumalta tuli puheeksi, puhkesi rouva Graczian heti kyyneliin, ja jos joku sana kohdistui hänen isäänsä, sanoi herra Graczian: se nulikka!
Katalinin isä oli Elemer Zolky, kaunis Zolky, ensi rakastaja
Kolozsvárin teatterissa.
Taiteilija vietti kerran kesää Oltvássa, jonka luonnonihanuutta ja ilmastoa joku oli hänelle ylistänyt. Zolky viihtyikin erinomaisesti pienoisessa kaupungissa, mutta se ei suinkaan ollut ilmanalan, vaan Graczianin tyttären Emilian ansio.
Neiti Emiliaa ei silloin enää voinut lukea nuorinten joukkoon; täyteläisine, rehevine huulineen, riutuvine katseineen, pyöreähköine vartaloineen vaikutti hän kypsältä naiselta.
Minun ei kai tarvinne sanoa, että Emilia oli altis kaikelle taiteelle, että hän maalasi sangen sievästi, soitti erinomaisesti pianoa ja osasi laulaa "Si vous n'avez rien à me dire" ja "Seitsemän tähtöstä Otavassa" oikein kauniisti, että hänellä oli nimikirjoitusmuistokirja, johon silloin tällöin kaupungissa vierailevat kuuluisuudet merkitsivät nimensä, että hän vietti päivänsä ylpeässä yksinäisyydessä, sittekun Oltván "kultainen nuoriso" oli osottautunut kykenemättömäksi seuraamaan hänen henkensä korkeata lentoa.
Elemer Zolky kirjoitti nimensä Emilian muistokirjaan. Sittemminkin kävi hän Graczianin talossa, tuli pian jokapäiväiseksi vieraaksi, ja lopuksi nähtiin hänet öiseenkin aikaan puusillan läheisyydessä. Lyhyesti, tapahtui onnettomuus.
Seuraavana talvena matkusti herra Graczian Kolozsváriin "puhumaan vakavasti" taiteilijan kanssa. Tämä käyttäytyi kuitenkin mitä alhaisimmin. Hän ei todellakaan ymmärtänyt, mitä he toivoivat hänestä. Neiti Emilia ei tosiaan ollut mikään lapsi enää ja tiesi kai hyvinkin, mitä hän teki… Mutta silloin muuttuivat vanhan herran kasvot kvitteni-keltaisesta punajuuri-punaiseksi, sanaa sanomatta kääntyi hän kantapäillään ja matkusti kotia Oltváan.
Huhtikuussa syntyi lapsi, mutta äiti kuoli. Ja kuitenkin oli paljonkokenut rouva, joka hoiteli asioita, laskenut aivan päinvastoin…
Kun pikku Katóka oli kolmivuotias, tuli Zolky taas kaupunkiin. Luultavasti oli hän unohtanut koko vanhan seikkailunsa, muutoin ei hän ehkä olisi saapunut ja vieraillut Oltvássa.