— Luuleeko professori, että meillä on oikeus pitää tämä häneltä salassa?
— Kyllä, olen sitä mieltä.
Maria silitti tyynyä sairaan pään alla. Lempeästi, miltei nöyrästi hän sanoi:
— Älkää pitäkö minua ujostelemattomana, mutta — se ei varmastikaan ole viisasta! Pelkään, että te sulasta hellyydestä tulette kovin suututtamaan Katalinin… Eräät elämän hetket täytyy vilpittömäin aviopuolisojen kokea yhdessä — Teidän elämänne on nyt tullut sellaiseen kohtaan…
— Vilpittömät aviopuolisot — niin, se on totta. Mutta minä ja Katalin emme olekaan aviopuolisot, — sanoi Arató suljetuin silmäluomin.
Sisar Marian herkkä ihonväri tuli lumivalkeaksi.
Arató aukaisi taas silmänsä.
— On parempi, että puhumme suoraan. Elämäni tulee nyt viikkokaudet olemaan teidän käsissänne — ja silloin ei ole mitään tarkoitusta salata sitä, joka minussa on pahempi sairaus kuin lavantauti… No hyvä: avioliittoni on särkynyt pirstaleiksi… Katalin rakastaa toista, siinä on koko totuus.
Sisar Maria katseli professoria kauhistuneena ja voimattomin ilmein.
Mutta sitten pudisti hän äkkiä päätään:
— Se on aivan mahdotonta. Ei, sitä en voi uskoa! Katalinilla voi olla kadehtijoita, vihamiehiä…