Tohtori Ember oli nyt ylen onnellinen, saadessaan matkustaa Budapestiin ilmi-elävän Stefan Aratón kanssa.
He olivat perin paljon myöhästyneet ja rupesi jo hämärtämään, kun auto pysähtyi Budapestissa professorin asunnon portin edustalle.
Arató lähetti nuoren ystävänsä etukäteen valmistamaan Katalinia tapaamiseen.
Kiihtyneenä riensi tämä ylös portaita peljäten, että lähestyvä, odottamaton ilo tärisyttäisi Katalinin hermoja aivan liian voimakkaasti.
Hänen hellätunteiset pelkonsa olivat kuitenkin aivan turhat; huoneustossa ei ollut kukaan kotona.
Portinvartijan pieni tytär kertoi, että tähän aikaan päivästä oli armollinen rouva tavallisesti kävelyllä kapteenin kanssa. Mutta hän palasi säännöllisesti kotiin ennen, kuin portti suljettiin. Ja palvelusväki oli mennyt jonnekin naapurien luo.
Arató katsahti kelloonsa. Hänen oli vielä tehtävä kolme vieraskäyntiä.
Eteenpäin siis!
Lääketieteellisen osaston dekanusta ja professori Kadaria ei hän onnistunut tapaamaan, mutta kumpaankin paikkaan jätti hän jo ennakolta valmiiksi kirjoitetun kirjeen, ministerin sitävastoin tapasi hän kotona, ja siellä otettiin hänen kuolleista ylösnousemisensa vastaan tervehdyksin, joissa kuvastui suuri yllätys, ihmetys ja ilo.
Ennen kymmentä oli hän taas Tonavan rantatiellä. Tällä kertaa nousivat he molemmat ylös portaita ensimäiseen kerrokseen.
Mutta he soittivat ovikelloa turhaan, ei rouva eivätkä palvelijattaret olleet vielä palanneet kotiin.