Vasemmalla loistivat pyhimykset, kukkaköynnökset ja pyhimystarujen eläimet korkeista, kapeista ikkunoista.
Hehkuvassa iltavalaistuksessa, joka tunkeutui sisään maalatuista ikkunoista, seisoi Naamioidun Neitsyen alttari aivan yksin.
Tästä kirkosta olivat ennen muinoin protestantit ja katolilaiset käyneet taisteluja.
Kuvainraastoajan raekuurot olivat myös hävittäen kiitäneet pikkukaupungin yli, ja silloin oli joku heittänyt palavan soihdun alttarikuvalle. Taulu ei tosin syttynyt tuleen, mutta Pyhän Neitsyen kasvot olivat mustuneet, ja siitä asti näytti siltä, kuin kuvalla olisi ollut naamio kasvoillaan.
Vanhat katolilaiset eivät olleet sallineet korjauttaa kuvaa. Puoliksi vääräuskoinen Oltvá ei ollut kyllin arvokas katselemaan Neitsyen kasvoja — sanoivat he. Ja uudet sukupolvet luulivat, että niin piti ollakin, että Oltvássa Jumalan Äiti kantoi mustaa naamiota.
Katalin polvistui alttarin eteen. Hän oli aivan yksin suuressa, pimeässä kirkossa.
Alttarikuvan oikealle sivustalle oli maalattu panssaripukuinen mies, joka kantoi rinnallaan häräntappajain vaakunaa. Päässä oli sillä leveälierinen rautahattu ja käsi sulki kouraan peloittavan piilukirveen. Vasemmalla sivustalla seisoi kaksi nuorukaista, niilläkin oli häränpäät, panssaripaidat ja käsissä pitkät torvet.
Perimätiedot kertoivat, että kaupungin teurastajain ammattikunta oli perustanut alttarin ja että sivukuvat esittivät silloista ammattikuntamestaria ja hänen kahta poikaansa. Mutta eräs tiedemies Kolozsvárista oli todistanut, että alttari oli siebenbürgeniläisten puhvelimetsästäjäin ikivanha, salaperäinen hartausalttari.
Eräs Katalinin mielipäähänpistoja oli että mies piilukirves kädessä oli hänen miehensä näköinen. Moni muukin rouva Oltvássa olisi voinut miehestään väittää samaa, sillä heidän syrjäisessä laaksossaan olivat eräät tyypilliset piirteet periytyneet vuosisatain takaa.
Häräntappajan kypärälierin alta loisti esiin selvä, kylmä järki, ja terävä- sekä lujaviivaisia huulia mutkisti aivan sama, miehekkäästi pilkallinen hymy, joka tavallisesti levisi Stefan Aratón kasvoille, etenkin silloin, kun hän tahtoi salata jonkun mielenliikutuksen.