Sitten alkoi tavallinen meno. Garth sytytti savukkeen — ensimmäisiä asioita, joita hän oli oppinut toimittamaan omin neuvoin — ja poltteli tyytyväisenä, asetti tuhkakupin huolellisesti paikoilleen ja varisti, melkein erehtymättä, tuhkan oikeaan aikaan ja paikkaan.
Sisar Rosemary otti ensimmäisen kirjeen, luki postileiman ja selitti, minkälaista käsialaa oli kuorella. Garth arvioi, keneltä kirje oli, ja tuli kovin hyvilleen, jos oli arvannut oikein. Tänään niitä oli yhdeksän, 'hyvin erilaisia sisällöltään — muutamia miesystäviltä, pari herttaisilta naisilta, jotka selittivät mielellään tulevansa häntä tervehtimään niin pian kuin hän vain halusi vieraita, yksi eräästä sokeainlaitoksesta, jolle pyydettiin kannatusta, lyhyt ilmoitus tohtori Deryckiltä hänen tulostansa ja kaulanauhalasku eräästä liikkeestä Bond Streetiltä.
Sisar Rosemary Grayn sormet vapisivat, kun hän pani kahdeksatta kirjettä takaisin koteloon. Kasan viimeinen oli pöydällä. Kun hän otti sen, heitti Garth yhtäkkiä nopeasti savukkeenpätkän ulos ikkunasta ja heittäysi takanojaan, varjostaen käsillä kasvojaan.
"Heitinkö oikeaan, sisar?" kysyi hän.
Tämä kumartui katsomaan ja näki ohuen savuviirun nousevan sannoitukselta.
"Aivan oikeaan", sanoi hän. "Herra Dalmain, tässä kirjeessä on egyptiläinen postimerkki ja se on leimattu Kairossa. Se on suljettu punaisella lakalla ja sinetissä on töyhtökypärä, silmikko suljettuna."
"Entä käsiala?" kysyi Garth välinpitämättömästi ja perin levollisesti.
"Se on jokseenkin varmaa ja hyvin selvää, ilman minkäänlaisia kiemuroita ja koukeroita. Se on kirjoitettu paksulla terällä."
"Olkaa hyvä ja avatkaa se, sisar, ja sanokaa minulle kirjoittajan nimi, ennen kuin luette sen."
Sisar Rosemarylla oli vastusta kurkustansa, joka uhkasi tukahduttaa hänen äänensä. Hän avasi kirjeen, silmäsi viimeiselle sivulle ja löysi nimikirjoituksen.