"Ylen ystävällinen", vastasi sisar Rosemary murtunein äänin.
"Hyvä on, sillä se on tottakin ylen ystävällistä. Ainoastaan hän ja minä käsitämme, kuinka ylenmäärin ystävällistä. Mutta jatketaan — —. Mutta en ota vastaan ketään vieraita enkä kaipaakaan niitä, ennen kuin pääsen sen verran uusien olosuhteitteni herraksi, ettei painisillaoloni niiden kanssa tunnu kiusalliselta muista ihmisistä. Täällä Gleneeshissä, aivan eristettynä, opettelen kesän kuluessa vähä vähältä elämään tätä uutta elämääni. Olen varma, että ystäväni pitävät arvossa tätä toivomustani. Minun luonani on nyt eräs, joka yli toiveiden kärsivällisesti auttaa minua — odottakaa!" huudahti Garth äkkiä. "Ei niin. Hän voisi luulla — voisi käsittää väärin. Joko aloitte kirjoittaa sitä? Ette? Mikä oli viimeinen sana? 'Toivomustani'! Jaha. Aivan niin. Piste 'toivomustani' sanan jälkeen. Odottakaa, kun vähän mietin."
Garth painoi kasvot käsiinsä ja istut pitkän aikaa mietteisiinsä vaipuneena.
Sisar Rosemary odotti. Oikea käsi piteli kynää paperin kohdalla. Vasemmalla hän painoi sydäntään. Hänen silmänsä tähystivät tummaa, kumartunutta päätä, katseessa sanoin selittämätöntä kaihoa ja kiihkeätä hellyyttä.
Vihdoin Garth kohotti kasvonsa. "Vilpittömästi kunnioittaen Teidän
Garth Dalmain", sanoi hän. Ja ääneti sisar Rosemary kirjoitti niin.
Kahdeskymmenestoinen luku.
TOHTORI ROBISTA ON APUA.
Ahdistavan hiljaisuuden, mikä vallitsi kirjeen sulkemisen ja osoitteen kirjoittamisen jälkeen, keskeytti tohtori Robin iloisa ääni.
"Kumpi on tänään potilaana? Neitikö vai herra? Ahaa, ei kumpikaan, nähdäkseni. Molemmat näyttävät itse terveydeltä ja saavat tohtorin ymmälle. Ulkona kevät, sisällä kesä", jatkoi tohtori iloista puheluaan ihmetellen, miksi kummankin kasvot olivat kalpeat ja hämmennyksissä ja miksi ilmassa oli kärsiväin sydänten tuntua. "Flanellipuku tuo mieleen vene- ja muut huviretket, ja mitä näen, sisar Gray on luopunut merinostansa ja ottanut sievän sinisen pesupukunsa. Onhan se paljon pukevampi, ehdottomasti, mutta älkää kylmetyttäkö itseänne ja pitäkää kaikella muotoa huolta ruokahalustanne. Tässä ilmastossa ihmisen täytyy syödä kovasti, mutta teidän painonne on ilmeisesti vähentynyt viime aikoina. Emme me saa sentään pyrkiä liiaksi keijukaiskevyeen kokoon!"
"Miksi te aina ärsytätte neiti Grayta hänen pienuudellaan, tohtori Rob?" kysyi Garth melkein suuttuneesti. "Ei suinkaan siinä mitään pahaa ole, että on pienikasvuinen."