"Pidän yksinäisyyttä turhia toiveita parempana", vastasi Garth. "Kas niin! Kuuluu soitettavan aamiaiselle, Brand. Margery tulee pahalle tuulelle, jos annamme hänen pyhäruokansa odottaa."
Hän nousi ja käänsi sokeat kasvonsa näköalaa kohti.
"Voi, kuinka hyvin sen tunnen", virkkoi hän. "Kun neiti Grayn kanssa istumme täällä ylhäällä, kertoo hän minulle kaikki, mitä näkee, ja minä kerron, mitä hän ei näe, mutta minkä minä tiedän siellä sentään olevan. Hän harrastaa taidetta ja häntä huvittaa samat asiat kuin minuakin. Minun täytyy pyytää teitä antamaan kätenne, Brand, vaikka tie on leveä ja tavallaan hyväkin. Täytyy olla varovainen. Olen pari kertaa ollut menemäisilläni nurin ja lupasin neiti Graylle — — — Tie on leveä. Niin, me voimme kyllä kulkea kaksi rinnatusten, kolmekin, jos tarvis vaatisi. Oli hyvä, että tämä tie tuli tehdyksi. Tätä oli ennen vaikea kiivetä."
"Kolmekin rinnatusten", sanoi tohtori. "Niin voisikin — jos tarve vaatisi." Hän astui muutaman askelen Janen luo, nosti hänet istumasta ja pisti hänen kylmän kätensä vasempaan käsikoukkuunsa. "No, ystäväni, vasen puoli on teille sopivampi, niin saa keppi olla oikeassa kädessä."
Ja niin he lähtivät kulkemaan metsästä tuona kevätkesäisenä, kauniina pyhäaamuna; ja tohtori kulki ryhdikkäänä noiden kahden särkyneen sydämen välissä yhdistäen ne toisiinsa, mutta myös erottaen ne toisistansa.
Yht'äkkiä Garth pysähtyi ja kuunteli. "Olin kuulevinani muitakin askelia kuin teidän ja minun", sanoi hän.
"Metsä on täynnä askelten ääniä", sanoi tohtori, "aivan samoin kuin sydän on täynnä kaikuja. Jos seisotte ja kuuntelette, kuulette mitä haluatte niin toisaalta kuin toisaaltakin."
"Ei seisota sitten", sanoi Garth, "sillä kun entisaikaan vähän myöhästyin aamiaiselta, sain Margeryltä aika kyytiä."
Kahdeskymmeneskuudes luku.