"Oi, ei!" sanoi sisar Rosemary murtuneella äänellä. "Pelkään, että olen kadottanut hänen rakkautensa oman epäilykseni ja erehdykseni vuoksi."

"Ette koskaan! Ei ikinä!" sanoi Garth. "'Rakkaus ei koskaan häviä!' Rakkaus on kuolemaakin väkevämpi. Saattaapa jonkin aikaa näyttää siltä, kuin se olisi kuollut ja haudattu. Mutta sitten koittaa pääsiäisaamu, ja katso! rakkaus elpyy uudelleen! Onneton rakkaus, epätoivoinen, kärsivä, on kuin lintu, jonka siivet ovat kastuneet. Se ei voi lentää; se ei voi kohota. Se hypähtelee maassa ja piipittää surkeasti. Mutta jokainen siipienräpytys ravistaa pois vesipisaroita, jokainen hetki auringonpaisteessa kuivattaa hentoja sulkia, ja ennen pitkää se lennähtää puunlatvaan voimistuneena kylvystä, joka ensin näytti vieneen siltä koko sen lentokyvyn."

"Voi, — kunpa minun rakas ystäväni voisikin kuivata siipensä", huokasi sisar Rosemary. "Mutta pelkään niin, että tein vielä pahempaa. Minä leikkasin ne. Ei, vieläkin pahempaa — minä katkaisin ne."

"Tietääkö hän, että te nyt itse tunnette tehneenne pahasti?" kysyi
Garth lämpimästi.

"Ei", vastasi sisar Rosemary. "Hän ei suo minulle tilaisuutta selittää eikä sanoa, kuinka väärin hän tekee sekä itseänsä että minua kohtaan ajatellessaan minun menettelystäni siten kuin hän nyt ajattelee."

"Tyttö parka!" sanoi Garth, äänessä ymmärtämystä ja osanottoa. "Minun omat kokemukseni ovat olleet niin surullisia, että voin ymmärtää niitä, joiden uskollisen rakkauden tie ei kulje myötämaata, vaan on okainen ja kiviä täynnä. Mutta seuratkaa neuvoani, neiti Gray. Kirjoittakaa hänelle ja tunnustakaa avoimesti kaikki. Älkää salatko mitään. Kertokaa koko asia aivan niinkuin se oli. Kuka tahansa mies, joka todella rehellisesti rakastaa, uskoo teidän selityksenne ja on kiitollinen siitä. Toivon vain, ettei hän ryntää heti tänne ja vie teitä minulta!"

Jane hymyili kyynelsilmin.

"Jos hän minut tahtoo, on minun mentävä hänen luoksensa", sanoi sisar
Rosemary.

"Kuinka minä pelkään sitä päivää", jatkoi Garth, "jolloin te tulette ja sanotte minulle: 'Nyt, nyt minun on mentävä.' Ja tiedättekö, olen toisinaan ajatellut — olettehan tehnyt niin paljon minun hyväkseni ja käynyt niin suuriarvoiseksi minulle — olen toisinaan ajatellut — voin sen nyt suoraan sanoa — että usein eräs keino on tuntunut sangen läheiseltä saadakseni pitää teidät ainiaan. Te olette ylenmäärin kaiken sen arvoinen, mitä mies voi teille tarjota, kaiken sen hellyyden, mitä hän voi osoittaa. Ja koska en teidän veroisellenne milloinkaan voisi tarjota muuta kuin parhaani, tahdon ilmaista teille, että sydämeni sisimmässä aina säilytän erään rakastamani naisen kuvaa. Kaikki muut himmenevät vähitellen. Sokeudessani tuskin enää selvästi muistan, minkä näköisiä olivat ne monet kauniit kasvot, jotka maalasin ja joita ihailin. Kaikki ne ovat, mitkä enemmän mitkä vähemmän, epäselvinä ja hämärinä mielessäni. Mutta pimeyden synkentyessä tämä kuva, Jumalan kiitos, käy yhä kirkkaammaksi. Se säilyy elämäni loppuun asti, vielä kuolinhetkelläni näen sen naisen kasvot, jota minä rakastan. Te sanoitte 'rakasti' puhuessanne miehestä, jonka kuvaa sydämessänne säilytätte, kun ette ole varma hänen nykyisistä tunteistaan. Minä en voi sanoa 'rakastaa' enkä 'rakasti' hänestä, jolla sydämeni on. Hän ei ole koskaan minua rakastanut. Mutta minä rakastan häntä niin, että minun on mahdoton antaa 'parhaintani' toiselle naiselle. Jos minä arvottomista, itsekkäistä pyyteistä taipuisin pyytämään jotakuta toista vaimokseni, tekisin hänelle ääretöntä vääryyttä. Sillä hänen kasvonsa, joita en milloinkaan näkisi, olisivat tyhjän veroiset minulle. Aina vain nuo yhdet kasvot pysyisivät kirkkaina pimeydessäni. Hänen äänensä olisi vain sitä mukaa rakas, kuin se muistuttaisi sen naisen ääntä, jota rakastan. Ystäväni, jos te joskus rukoilette puolestani, rukoilkaa silloin, etten milloinkaan tulisi niin halpamaiseksi, että pyytäisin jotakuta naista avioliittoon, sillä vain akanoitahan minä enää voisin hänelle tarjota."

"Mutta —", sanoi sisar Rosemary, "hän, jonka syy on, että muut voivat saada ainoastaan akanoita, mitä hän itse, hän, joka olisi voinut saada koko vehnänjyvän, sen hienon, täyteläisen sisuksen —?"