"Oletteko ennen ollut sellaisessa paikassa, missä on auto?"
Sisar Rosemary epäröi. "Olen kyllä ollut perheissä, missä on auto, ja olen ajanut tohtori Brandin autolla. Hän oli kerran minua vastassa Charing Crossilla."
"Jaha, minä tiedän", sanoi Garth. "Hieno vehje. Olitteko silloin menossa jonkun potilaan luo vai palasitteko hoitamasta jotakuta?"
Sisar Rosemary hymyili ja puraisi huultaan. "Menossa", vastasi hän aivan totisena. "Käväisin vain tohtorin kotona saamassa lähempiä tietoja ja ohjeita."
"Mahtaa olla suurenmoista tehdä työtä semmoisen miehen johdolla kuin Brand", sanoi Garth, "ja minä olen kuitenkin varma siitä, että kaikki paras, mitä teette, on omaa keksimäänne. Eihän hän esimerkiksi neuvonut teille sitä loppuviikkoista vierailumatkaa? En usko. Ja mitä se jo on vaikuttanut! Mutta sanokaapa eräs asia! Kun me ajoimme autolla, ei koskaan yhtäkkiä vähennetty vauhtia päästäksemme jonkin ohi eikä toitotettu äkkiä, jotta saataisiin jokin tieltä pois, vaan te ilmoititte aina ennakolta, minkä ohi ajoimme tai mikä oli tiellä vähän matkan päässä. Kuten: 'Ensi käännöksessä meidän täytyy ajaa heinäkuorman ohi, siinä on ahdas paikka, mutta täytyy hiljentää vauhtia'; tai: 'Kas, vanha ruskea lehmä on tuolla keskellä tietä. Tottahan väistää, kun toitotamme.' Ja kun sitten tienmutkassa äkkiä vauhti hiljeni tai toitotettiin torvea, tiesin syyn jo ennakolta eikä mikään tullut yllättäen. Tiesittekö te, kuinka tuskallista on sokealle, että kiidettäessä täyttä vauhtia sitten aivan äkkiä hiljennetään kulkua eikä hän aavista syytä siihen, tai että kaarretaan tuntuvasti sivulle eikä hän tiedä, mitä väistetään? Tänään ajelumme oli sulaa yhtämittaista nautintoa, te kun piditte huolta siitä, ettei mitään semmoista tapahtunut. Tiesin jo etukäteen mitä tapahtuisi aivan yhtä hyvin, kuin jos minulla olisi ollut näköni."
Jane painoi käden povellensa. Oi, kuinka vähällä Garth pääsisi kaikista noista sokean tarpeettomista kärsimyksistä, jos hän saisi aina olla hänen rinnallansa.
"Herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary, "minä ajoin eilen tohtori Deryckin kanssa asemalle ja havaitsin kaiken sen, mitä juuri kuvasitte. En ole ennen koskaan ollut hermostunut autolla ajaessani, mutta eilen huomasin, miten suuressa määrin se riippuu juuri siitä, että ihan tietämättämme koko ajan pidämme silmällä asioita, mittaamme välimatkoja, tarkkaamme nopeutta ja tiedämme, mitä jokainen ohjauspyörän käänne tarkoittaa. Niin että kun vasta lähdemme ajelulle, täytyy teidän sen vuoksi suostua ottamaan minut silmiksenne."
"Kuinka hyvä te olette!" sanoi Garth kiitollisena. "Näittekö te siis tohtori Deryckin lähtevän?"
"En. Minä en nähnyt tohtori Deryckiä ollenkaan. Mutta hän sanoi hyvästi, ja tunsin hänen ystävällisen, voimakkaan kädenpuristuksensa, kun hän nousi autosta. Ja minä istuin ja kuuntelin, kuinka hänen junansa lähti liikkeelle ja puhkuen etääntyi."
"Eikö tuntunut kovalta näin antaa hänen tulla ja mennä, saamatta nähdä hänen kasvojansa?"