"Mut askeleissaan häntä seurajan, viitteitään vaihein kaikin noudatan, suitsutan alttarillaan rakkauttain, etäältä kunnioittain palvon vain."
"Oi, rakas, rakas!" kuiskasi Jane, "ei 'etäältä'. Jos tahdot hänet, jos kutsut häntä, on hän lähintä lähempänä, lähemmäksi ei rakkaus liitä. Ei ole mitään sinua ja minua erottamassa."
Ja sitten, niin ihmeellisellä tavalla, — kuten usein muistamme raamatun sanoja aivan irrallansa siitä asiasta, jota ne alkuaan tarkoittivat, ja vallan toisessa merkityksessä, — johtuivat hänen mieleensä sanat: "Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän — — — sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta." "Jos Sinun ristisi teki näin juutalaisille ja pakanoille, eikö silloin rakkaani niin uljaasti kantama raskas risti voi tehdä samoin hänelle ja minulle? Ja niin me lopulta sittenkin voisimme, 'myös ristiin huulemme kurkoittaa'."
Aamiaisrumpu kumahteli kautta koko talon. Simpson oli ihastunut sen kumahduksiin. Hänestä ne olivat niin ylhäisiä, eikä hän niitä säästänyt.
Sisar Rosemary meni alakertaan aamiaiselle.
Garth astui sisään hyräillen jotakin laulua. Hän oli mitä iloisimmalla ja yllättävimmällä tuulella. Hän oli taittanut kullankeltaisen ruusunnupun kasvihuoneesta ja pistänyt sen napinreikäänsä. Kädessä hänellä oli keltainen ruusu.
"Hyvää huomenta, neiti Rosemary", sanoi hän. "Mimmoinen vappu! Simpson ja minä nousimme leivosen keralla — eikö niin, Simpson? Simpson parka taisi pian kuvitella olevansa jonkunlainen kevätkuningatar, kun sähkökelloni jo kello viideltä oikein soida päristi hänen huoneeseensa. Mutta minä en voinut pysyä vuoteessa. Heräsin siihen tunteeseen, että tänään tapahtuu jotakin. Jo ennen pikkupoikana, kun heräsin sillä tavoin, oli Margeryn tapana sanoa: 'No, nouskaa pian sitten, Garthie herra, niin se tapahtuu pikemmin.' Kysykää häneltä, eikö hän niin sanonut, Simpson. Neiti Gray, oletteko te koskaan osannut tuota laulua: 'Valvotkos, herätä ajoissa minutkin, herätä minutkin, kulta äitini?' Minä en voinut sietää sitä tyttöä! Hän olisi saanut itse, kun kerran oli niin innoissaan, nousta ennen äitiänsä, joka varmaan oli saanut aivan yötä myöten näännyksiin asti puuhata tyttöheilakallensa kevätkuningatarpukua."
Simpson oli ottanut ohjatakseen hänet paikoilleen pöytään. Sitten hän nosti ruoka-astioitten kannet ja lähti huoneesta.
Heti kun hän oli mennyt, kumartui Garth ja pani varmasti kuin näkevä puolipuhjenneen ruusun sisar Rosemaryn lautaselle.
"Ruusuja Rosemarylle", sanoi hän. "Pankaa se rintaanne, jos luulette, ettei se pahoita ystäväänne. Olen ajatellut häntä ja tätiänne. Toivoisin, että pyytäisitte molemmat tänne sen sijaan, että lähdette heidän luokseen torstaina. Saisittepa nähdä, meillä olisi vasta hurjan hauskaa. Minä pelaisin tädin kanssa, sillä aikaa kuin te selvittelisitte asioita nuoren herran kanssa. Ja kyllä minä teidät varjelisin tädin vaaninnalta, sillä minun kuuloni on tarkempi kuin ikinä minkä tädin silmät hyvänsä, ja jos te vain hiljaa yskäisisitte, niin minä heti tarjoaisin käteni tädille ja pyytäisin häntä viemään minut aivan päinvastaiselle taholle. Ja minä veisin hänet autolla ajelemaan, te ja nuori herra saisitte ottaa kahdenistuttavat kärryt. Ja kun kaikki taas olisi oikealla tolalla, antaisimme heidän mennä ja jäisimme yksiksemme tänne. Voi, neiti Gray, kutsukaa heidät tänne älkääkä lähtekö torstaina."