"Herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary hiukan nuhtelevasti ja kosketti teelautasen reunalla hänen oikeaa kättänsä, "luulen, että tämä vappuaamu on mennyt teidän päähänne. Parasta, että kutsun Margeryn. Hän tuntenee oireet jo vanhastaan."
"Ei siinä vikaa ole", sanoi Garth. Hän kumartui ja puhui luottavaisesti. "Tänään tapahtuu jotakin, pikku Rosemary. Kun minulla vain on sellainen tunne, tapahtuu jotakin. Ensi kerran tunsin samanlaista kaksikymmentäviisi vuotta sitten, ja kun silloin juoksin portaita alas halliin, oli siellä keinuhevonen! En ikinä unohda ensimmäistä ratsastustani sen selässä! Voi, sitä hihkuttavaa iloa, kun se meni taaksepäin, sitä peloittavaa kukerrusta, kun se meni eteenpäin, ja sen hetken ylpeyttä, jolloin minun ei enää tarvinnut pitää kiinni satulasta! Vähältä piti, etten lyönyt kuoliaaksi serkkuani, joka kiskaisi irti sen hännän. Minä sivahduttelin häntä pitkin ja poikin samalla hännällä, tyhmästi kyllä, sillä samalla kun tein pahaa serkulleni, tärvelin koko hännän. Seuraavalla kerralla — mutta taidan väsyttää teitä."
"Ette lainkaan", sanoi sisar Rosemary kohteliaasti, "mutta teidän on ruvettava syömään. Kirjeetkin tulevat tuossa tuokiossa."
Hän oli niin ruskettunut ja säteilevän näköinen, tämä nuori mies, kullanruskeine kaulaliinoineen ja keltaisine ruusuineen. Jane tunsi olevansa kalpea ja ahdistusta täynnä sanoessaan: "Kirjeetkin tulevat tuossa tuokiossa."
"Vähät me kirjeistä!" huudahti Garth. "Annetaan niiden olla näin vappuna! Te rupeatte kevätkuningattareksi ja Margery vanhaksi äidiksi. Minä olen murtunutsydäminen Robin, joka nojaa siltaan pähkinäpuun alla, ja Simpson voi sitten olla se urhea nuorukainen. Ja menemme kaikin 'kukista ja ruohoista, yrteistä myös muista seppeltä sitomaan'."
"Herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary nauraen vasten tahtoaankin, "ellette nyt ole järkevä, niin menen hakemaan Margeryn. En ole teitä koskaan nähnyt noin villinä."
"Ette ole koskaan nähnyt minua sellaisena päivänä, jolloin jotakin tapahtuu", sanoi Garth, eikä sisar Rosemary enää yrittänytkään hillitä hänen hyvää tuultansa.
Aamiaisen jälkeen hän meni pianon ääreen ja soitti "two-stepiä" ja kaikenmaailman rimputuksia niin sykähdyttävästi, että Simpson väkisinkin otti tanssiaskeleita ruokia pöydältä korjatessaan, ja sisar Rosemaryn oli vaikeata pitää jalkojansa paikoillaan istuessaan kalpeana ja miettivänä kirjekasa edessään.
"Two-stepin" tahdissa Simpson otti pöytäliinan ja meni ovesta, sulkien sen jäljestänsä. Sisar Rosemary ei ollut saanut vastausta postilaukkua ja kirjeitä koskevaan huomautukseen. "Kiiltomato loistossansa" raikui iloisena huoneessa, kun ovi aukeni ja vanha Margery astui sisään yllään musta satiiniesiliina ja sininen karttuunipäähine. Hän meni suoraan pianon luo ja tarttui keveästi Garthin käsivarteen.
"Garthie herra", sanoi hän, "ettekö tahtoisi näin kauniina vappuaamuna tulla vanhan Margeryn kanssa metsään kävelemään?"