Garth nosti heti sormensa koskettimilta. "Tietysti minä tulen, Margie", sanoi hän. "Ja uskokaa minua, Margie, tänään tapahtuu jotakin."
"Uskonhan minä, poikaseni", sanoi vanhus hellästi, ja hänen ilmeensä, kun hän katsoi sokean kasvoihin, sai vedet Janen silmiin. "Minullakin oli sellainen tunne herätessäni, Garthie herra, ja nyt me menemme metsään ja kuuntelemme maata, puita ja kukkia, ja ne kertovat meille, iloistako vai ikävääkö tapahtuu. Tulkaa nyt, poika kulta."
Garth nousi kuin unissaan. Sokeanakin hän näytti niin nuorekkaalta ja kauniilta, että Jane katsellessaan häntä tunsi sydämensä olevan pakahtumaisillaan.
Ikkunan luona Garth pysähtyi. "Mihinkähän se minun kirjuri-neitini joutui?" kysyi hän ikään kuin sivumennen. "Hän tuntui tahtovan pitää minut sisällä."
"Niin tuntui, niin tuntui", sanoi vanha Margery anteeksipyytävästi niiaten Janelle. "Näettekö, hän ei herätessään tuntenut, että 'tänään tapahtuu jotakin'."
"Voi, eikö tuntenut?" ajatteli Jane, kun he menivät ovesta. "Mutta Garthini kun on hiukan pyörällä päästään tänään ja lähti vielä kävelemään vanhan hoitajansa kanssa, niin ei mitään voi tapahtua juuri nyt." Ja Jane istui pianon ääreen ja soitteli hiljaa "Rukousnauhan" säestystä. Sitten hän meni pengermälle, mutta nähdessään pitkän valkopukuisen olennon pienen tumman rinnalla pääsevän jo melkein kukkulan laelle palasi laulamaan sitä vieläkin hiljemmin.
Vähän ajan päästä hän lähti kävelemään nummelle ja vahvisti hermojansa ripeään liikkumalla ja syvään hengittämällä mainiota ilmaa. Pari kertaa hän otti taskustaan sähkösanoman, pysähtyi ja luki sen ja lähti taas kulkemaan, mielessä ihmeelliset sanat: "Erikoislupa helposti saatavissa!" Voi, erikoislupa voi olla helposti saatavissa, mutta mitenkä on hänen anteeksiantonsa laita? Se on uusin saatava. Jos hänen olisi sovitettava ainoastaan tuo rakastettava poika, jolla virtasi vappuhullaannusta suonissa, saisi erikoislupa tulla vaikka heti paikalla ja kaikki tapahtuisi ilman viivytyksiä. Mutta Garthissa tämä on ainoastaan ohimenevää tuulta. Hänen on sovitettava kalpeakasvoinen mies, joka tyynesti sanoi: "Otan ristini" ja lähti kirkosta, jättäen hänet — vuosiksi. Rakastaen niinkuin Garth on häntä rakastanut ja kuitenkin jättäen hänet sanaa tai merkkiä antamatta kolmeksi vuodeksi. Hänelle oli tunnustettava ja hänen myös oli ratkaistava; ja kuinka olikaan, hän ei hämmästynyt, kun hiukan myöhään tullessansa näki tämän Garthin jo pöydässä.
"Neiti Gray", sanoi hän vakavana, kun kuuli Janen astuvan sisään, "minun täytyy pyytää anteeksi aamullista käytöstäni. Olin, kuten täällä sanotaan, 'poissa laidaltani'. Margery tietää, miltä tuntuu, ja yhdessä hänen kanssaan kuuntelemme maa-emon puhetta painaen kätemme sen pehmeälle verholle, ja se kertoi meille salaisuuksiansa. Sitten panin pitkälleni kuusten alle ja nukuin. Heräsin tyynenä ja tasaantuneena, valmiina ottamaan vastaan, mitä tulleekin. Sillä tänään tapahtuu jotakin. En erehdy. Tänään tapahtuu jotakin erikoista. Täytyy, sillä Margerykin tuntee sen."
"Kenties teidän kirjeissänne on joitakin tärkeitä uutisia", huomautti sisar Rosemary koetteeksi.
"Tosiaan", sanoi Garth, "unohdin ne. Mehän emme avanneet aamullisiakaan kirjeitä. Otetaan ne heti syötyämme. Onko niitä paljon?"