"Koko kasa", sanoi sisar Rosemary.
"Vai niin. Käydään ne sitten vähitellen lävitse."
Puolen tunnin kuluttua istui Garth tyynenä ja odottavana tuolissaan, kasvot kirjuriin päin. Hän oli käsin tunnustellut kirjeitä ja löysi niistä yhden sinetöidyn, ja sinetissä oli töyhtökypärä, jonka silmikko oli suljettu. Sisar Rosemary näki hänen kalpenevan, kun hänen sormensa tunsivat sen. Hän ei virkkanut mitään, mutta pani sen, kuten edelliselläkin kerralla, alimmaiseksi kasaan, jotta se luettaisiin kaikkein viimeiseksi.
Kun toiset kirjeet oli luettu ja sisar Rosemary otti viimeisen, oli huoneessa tuiki hiljaista. He olivat aivan kahden. Mehiläiset surisivat puutarhassa. Kukkain tuoksu tunki huoneeseen. Mutta mikään ei häirinnyt heidän yksinäisyyttään.
Sisar Rosemary repäisi kuoren auki.
"Herra Dalmain, tässä on kirje, joka on lakattu punaisella. Sinetissä on kypärä ja —"
"Tiedän", sanoi Garth. "Ei tarvitse selittää. Olkaa hyvä ja avatkaa."
Sisar Rosemary avasi sen. "Tämä on kovin pitkä kirje, herra Dalmain."
"Niinkö? Olkaa hyvä ja lukekaa se."
Seurasi hetkinen jännittävää hiljaisuutta. Sisar Rosemary piti kirjettä edessään, mutta ääni ei tahtonut totella. Garth odotti sen enempää virkkamatta.