"En minä voi yksityisseikkoja myöten selittää", vastasi lady Ingleby, "mutta olethan nähnyt, kuinka kukkealta olen näyttänyt koko päivän? No niin, ellen nyt menisi neitsyeni luo, näyttäisin vähemmän kukkealta päivällisen päättyessä ja myöhemmin illalla kymmentä vuotta vanhemmalta."
"Soma sinä olet aina", sanoi Jane vilpittömästi, "ja mitä se haittaa, vaikka on ikänsä näköinen?"
"Kultaseni, mies tuntee ikänsä, nainen näyttää ikänsä", lainasi Myra jonkun sanoja.
"Tunnen itseni nyt juuri seitsenvuotiaaksi", sanoi Garth.
"Ja näytätte seitsentoistavuotiaalta", nauroi Myra.
"Ja olen seitsemänkolmatta", selitti Garth, "niin ettei herttuattaren pitäisi sanoa minua 'poikaviikariksi'. Ja jos tämän salaperäisen toimituksen lyhentäminen vähentää rahtusenkaan teidän tämäniltaista sulouttanne, niin minä rukoilen teitä: kiirehtikää kamarineitsyenne luo, tai muuten te pilaatte koko iltani. Minä purskahdan itkemään päivällisellä, ja herttuatar vihaa kaikkia kohtauksia, kuten hyvin tiedätte!"
Lady Ingleby huitaisi häntä hatullaan ohimennessään.
"Olkaa vaiti, senkin poikaviikari", sanoi hän. "Ei teidän tarvinnut lainkaan kuunnella, mitä minulla oli sanomista Janelle. Tänä syksynä te maalaatte minut. Ja sen jälkeen minä jätän kasvojenhieronnan, matkustan ulkomaille ja palaan oikein vanhentuneena."
Hän sinkautti tämän viimeisen uhkauksen olkansa yli ja asteli hitaasti nurmikon poikki.
"Kuinka suloinen hän on!" lausui Garth katsellen hänen jälkeensä.
"Kuinka paljon te luulette kaikessa tuossa olleen totta, neiti
Champion?"