Heti kun hän kykeni puhumaan, sanoi hän hiljaa: "Älkää nyt liioitelko, herra Dalmain. Uskokaa minua, kun olette ollut hänen kanssansa viitisen minuuttia, tuntuu teistä siltä, kuin minäkin olisin ollut luonanne. Ja mistä tiedätte, vaikka hänkin olisi käynyt pimeyden maassa? Sairaanhoitajatar tekee sellaista ammattiharrastuksesta, sillä hän tahtoo onnistua hoidossaan. Nainen, joka rakastaa teitä, tekee sen rakkaudesta teihin."
"Se olisi kyllä hänen tapaistaan", sanoi Garth nojaten taaksepäin, kasvoilla suuren tyytyväisyyden ilme. "Voi Jane! Jane! Hän tulee! Hän tulee!" Sisar Rosemary katsoi kelloa.
"Varmasti! Hän tulee", virkkoi hän, ja vaikka ääni oli luja, kädet vapisivat. "Ja koska tämä nyt on viimeinen ilta, jonka vietämme yhdessä vallan samanlaisissa olosuhteissa kuin näinä kuluneina viikkoina, niin suostutteko erääseen ehdotukseen? Minun täytyy nyt mennä yläkertaan panemaan tavaroita matkalaukkuun ja järjestelemään yhtä ja toista. Mutta ettekö voisi pukeutua jo aikaisin? Minäkin tekisin sitten niin, ja jos voisitte tulla kirjastoon puoli seitsemän aikaan, niin voisimme hiukan soittaa ennen päivällistä."
"Miksen, vallan hyvin", sanoi Garth. "Minulle on yhdentekevää, milloin pukeudun, ja kun on soitosta puhe, olen aina valmis. Mutta uskokaa nyt, minä en tahdo, että te panette tavaroita matkalaukkuun."
"No, minähän oikeastaan vain asettelen kaikenlaista tieltä pois korjuun."
"Samaahan se on, lähtövalmistusta. Mutta te olette luvannut, ettette lähde, ennen kuin hän tulee."
"Enkä lähde — ennen kuin hän tulee."
"Ja kerrotte hänelle kaikki, mitä hänen tarvitsee tietää?"
"Kaikki, mitä minä tiedän ja mikä tuottaa teille mukavuutta."
"Ettekä jätä minua, ennen kuin olen todellakin — kuinka sanoisin — oikein raiteillani."