"En jätä teitä niin kauan kuin te tarvitsette minua", sanoi sisar Rosemary Gray. Ja jälleen Garth oli huomaavinaan omituisen sävyn hänen äänessään. Hän nousi ja meni sinne päin, missä luuli sisaren seisovan.
"Tiedättekö, te olette sitten oikea aarteiden aarre", sanoi hän liikutettuna ja ojensi molemmat kätensä neiti Grayta kohden. "Antakaa kerran kätenne minulle, pikku Rosemary. Tahtoisin koettaa kiittää teitä."
Sisar Rosemary epäröi. Kaksi voimakasta, jäntevää kättä — voimakkaat ja jäntevät, vaikka parhaillaan vapisivatkin — oli painumaisillaan Garthin käsiin, mutta peräytyivät viime tingassa. Ei ollut vielä Janen aika. Oli sisar Rosemaryn menestyksen ja voiton hetki. Sitä ei saanut riistää häneltä.
"Tänä iltana", sanoi hän lempeästi, "kun olemme vähän aikaa soitelleet — puristamme toistemme kättä. Mutta olkaa varovainen. Ette löydä oikeaan. Odottakaa. Kas tässä on puutarharihma, heti vasemmalla. Menkää hiukan raittiiseen ilmaan pengermälle ja laulakaa se sama laulu, jota kuulin teidän aamulla laulavan ikkunani alla. Ja nyt, kun tiedätte mitä 'tapahtuu', kuluu tämä kaunis vappuilta suloisen odotuksen vallassa. Näkemiin, herra Dalmain — tunnin kuluttua."
"Mikä pikku Rosemaryn oikein on?" kummeksi Garth kouriessaan keppiänsä ikkunanpuoleisesta nurkasta. "Tuskin me kauankaan aikaa olisimme voineet jatkaa entiseen tapaan sen jälkeen, kun hän palasi postista."
Hän käveli synkkä, levoton ilme kasvoillaan. Yht'äkkiä se kirkastui, hän pysähtyi ja nauroi. "Hölmö!" sanoi hän. "Olet sinä oikea hölmöjen hölmö! Hän ajattelee tietysti tuota nuorta miestänsä. Hän menee huomenna hänen luokseen ja ajattelee nyt yksinomaan häntä, niinkuin minä ajattelen Janea. Hyvä, rakas, ymmärtäväinen Rosemary! Toivon, että mies on hänen arvoisensa. Ei, se on mahdotonta. Toivon miehen tietävän, ettei hän ole hänen arvoisensa. Se on kohdallisempaa. Kunpa mies nyt vain ottaisi hänet vastaan niinkuin hän toivoo. Mutta joka tapauksessa minua harmittaa, että Rosemary menee hänen luokseen. 'Hirteen koko mies!' sanoisi Tommy."
Kolmaskymmeneskuudes luku.
"RUKOUSNAUHA" SELVITTÄÄ.
Simpson kulki hallin läpi vähän ennen puolta seitsemää. Hän oli jättänyt isäntänsä kirjastoon. Hän kuuli kahinaa kohdaltansa ylhäältä, ja katsoessaan sinne hän näki kookkaan olennon tulevan alas leveitä tammiportaita.
Simpson seisoi kuin puusta pudonneena. Ei häntä niinkään hämmästyttänyt pehmeä musta iltapuku laahuksineen ja hienoine povipitseineen kuin rauhallisten kasvojen varma ja hallitseva ilme.