"Kyllä, kyllä kai", vastasi Jane, "jos yleensä voimme erottaa itsemme olosuhteistamme. Mutta nyt meillä on ihan varmaan jokseenkin hyödytön ilmapallo! Hyvää yötä, Garthie herra!"
"Kuulkaa, neiti Champion! Vielä yksi asia. Laulatteko minulle huomenna? Tuletteko musiikkisaliin ja laulatte kaikki kauniit laulut, joita haluan kuulla? Ja annatteko minun säestää muutamia? Luvatkaa, että tulette. Ja luvatkaa laulaa, mitä vain pyydän, niin en kiusaa teitä enää."
Hän seisoi ja katseli ylöspäin Janeen odottaen hänen lupaustansa silmissä sellainen ihailun välke, että Jane sävähti ja kävi levottomaksi. Sitten hän yhtäkkiä luuli päässeensä asian perille ja kiiruhti selittämään sitä itselleen ja Garthille.
"Voi teitä, poika kulta!" sanoi hän. "Mikä taiteilija te olette! Ja kuinka vaikeata meidän tavallisten ihmisten on ymmärtää taiteilijaluonteita. Siinä te nyt olette panemaisillanne minun vanhan, vakavan pääni pyörälle innostuksellanne, kun muutama teidän mielestänne ihana sävel sattui korvaanne; vallan samoin kuin yhä uudestaan ja uudestaan hurmaannutte, kun silmänne keksii jotakin mielestänne täydellisen kaunista. Minä alan ymmärtää, kuinka naisten päät menevät pyörälle, kun te heitä maalaatte. Oli miten oli, mutta teidän ihastuksenne on ihastuttavaa, ja minä haluan nukkumaan. Siksi minä lupaan huomenna laulaa teille mitä vain haluatte ja niin paljon kuin haluatte. Pitäkää siis lupauksenne älkääkä kiusatko minua enää tänä iltana. Älkää olko koko yötä ulkona älkääkä peloittako metsäkauriita. — Kiitoksia, en minä tarvitse apua, minä olen niin tottunut yksin nousemaan portaita. Kuuletteko, mitä sattuvia ja mieskohtaisia huomautuksia Tommy tekee tuolla alhaalla? Menkää nyt, Garthie herra, ja laskekaa helmiänne. Ja jos sattuma toisi ristin vastaanne — niin muistakaa, että risti jotensakin varmasti voidaan suostuttaa palaamaan Chicagoon!"
Jane hymyili vielä huoneeseen astuessaan ja pannessaan kynttilänjalkaa pukeutumispöydälle.
Overdenessa käytettiin vain lamppuja ja kynttilöitä. Herttuatar ei suostunut ottamaan sinne uudenaikaista sähkövalaistusta. Mutta kynttilöitä oli yllinkyllin, ja Jane, joka piti kirkkaasta valosta, sytytti kuvastimen molemminpuolisten haarakkain kummatkin kynttilät, samoin seinillä uuninreunuksen molemmilla puolilla ja kirjoituspöydällä raskaissa hopeajaloissa olevat kynttilät. Sitten hän istui mukavaan nojatuoliin, kurottautui ottamaan kirjoitussalkustansa päiväkirjaansa ja säiliökynäänsä ja ryhtyi lopettamaan muistiinpanojansa. Hän kirjoitti: "Lauloin 'Rukousnauhan' Gina-tädin konsertissa Velman sijasta, joka laryngitiksen takia ei voinut tulla", mutta sitten hän äkkiä lopetti.
Miten olikaan, Garthin ja hänen kohtaustansa oli vaikea kuvata ja sen herättämää tunnelmaa, jota yhä kesti, vallan mahdotonta panna paperille. Jane istui ja pohti tilannetta, mutta hänen oli jätettävä sivu tyhjäksi.
Ennen kuin hän nousi, pani kiinni kirjansa ja hankkiutui levolle, oli hän mielestään selvillä koko asiasta. Garthin taiteilijaluonteesta oli selitys etsittävä, ja taiteilijaluonne ei suinkaan ole mikään luja peruste teorialle sen paremmin kuin ihmiskohtalollekaan. Paremman puutteessa täytyi Janen pitää sitä sittenkin päävaikuttimena, kun hän asioita mielessänsä seuraavaan tapaan sovitteli: tämä Garthin herkkä liikutus, joka oli niin oudosti vastakkaista hänen omalle perinpohjaiselle rauhallisuudellensa, ei koskenut lainkaan häntä itseänsä, ainoastaan hänen ääntänsä ja hänen soitannollisia lahjojansa.
Niinkuin silmin havaittava kauneus hullaannutti Garthin, niin että tämä oli suunniltaan milloin toivosta, milloin epätoivosta, kunnes pääsi toiveittensa perille, s.o., sai mielensä mukaan eteensä asennella haluamansa mallin ja järjestää maalausvehkeensä, samoin oli nyt hänen kauneudenhurmionsa herännyt, tällä kertaa ei tosin näön välityksellä, vaan kuulon. Kun Garth saisi laulua kyllikseen ja vielä muutaman kerran säestääkin, olisi hän tyytyväinen, ja tuskainen ihailun ilme katoaisi kauniista, ruskeista silmistä. Sillä välin Janen ajatukset liitivät iloisina huomispäivään, vaikka hänen alati oli muistettava, ettei tämä ihailu lainkaan koskenut häntä itseänsä, vaan hänen taitolahjaansa. Vielä enemmän olisi Garth ihastunut esimerkiksi rouva Blancheen, jolla oli sama äänensävy ja laulutapa, mutta jonka kauneus myös ihastutti silmää, samalla kun ääni hyväili korvaa. Garthin täytyi välttämättä nähdä hänet ja kuulla hänen laulavan, koska kerran soitto ja laulu olivat hänelle noin suuriarvoiset. Jane suunnitteli, miten he voisivat tavata toisensa, ja sitten hänen ajatuksensa siirtyivät Pauline Listeriin, kauniiseen amerikattareen, jonka nimeä sillä huvikaudella aina oli mainittu Garth Dalmainin nimen yhteydessä. Janen mielestä hänestä juuri tulisikin sellainen puoliso, jota Garth tarvitsi. Hänen kauneutensa viehättäisi ja tyydyttäisi Garthia, hänen älykkäisyytensä, suorasukaisuutensa ja käytännöllisyytensä olisivat vastapainona Garthin jonkin verran epävakaiselle luonteelle, ja hänen mukautumiskykynsä taas olisi hänelle itselleen suureksi helpotukseksi, niin että hän piankin eläytyisi Garthin olosuhteisiin, mieltyisi hänen kotiinsa pohjoisessa, liittyisi hänen lukuisiin ystäviinsä etelässä. Kun Garth puolestaan olisi kunnolla naimisissa, lakkaisi hän hourimasta sekä Flowerista että Myrasta ja suutelemasta ihmisten käsiä noin — "järjettömällä tavalla" oli Jane sanomaisillaan, mutta yksinpä ajatuksissaankin tinkimättömän rehellisenä hän vaihtoi sijalle "merkillisellä"-sanan, jota piti vastaavampana — noin merkillisellä tavalla.
Hän istui etukumarassa, kyynärpäät polvilla, ja piti käsiään edessään kämmenet ylöspäin, kokien jälleen selvittää tuon hetken tunnelmia. Sitten hän karkaisi mieltänsä, nuhdellen: "Jane Champion, älä ole hullu! Tekisit enemmän vääryyttä tuolle kiltille, kauneutta rakastavalle pojalle kuin itsellesi, jos hetkeäkään uskoisit hänen tarkoittaneen täyttä totta. Hän ei tämäniltaisella ihastuksellaan tarkoittanut sinua yhtään sen enempää kuin tarkoitti Georgina-tädin keittäjääkään kiittäessänsä päivällistä erinomaiseksi. Ihaillessaan aikaansaannoksia hän ihaili myös aikaansaajaa, siinä kaikki. Ole kiitollinen taiteesi menestyksestä äläkä pilaa sitä typerällä hentomielisyydellä. Pese nyt suuret, hontelot kätesi ja mene vuoteeseen!" Niin puhui Jane itselleen.