* * * * *
Tammien alla, pehmeällä nurmikolla seisoi Garth Dalmain. Arkoja metsäkauriita nukkui hänen ympärillänsä, ylhäältä taivaan tummasta sinestä tähdet lamppuina valaisivat. Hänkin haasteli itsekseen.
"Löysin hänet", puhui hän hiljaa, ihastuneena, "ihannenaisen, koko sukupuolensa koristeen, joka sieluineen ja ruumiineen on täydellisesti oleva rinnan sen miehen kanssa, joka kerran hänet omakseen voittaa. — Jane! Jane! Voi, kuinka sokea minä olen ollut! Tuntenut hänet vuosikausia ja nyt vasta tämän huomaan! Mutta hän nosti verhoa ja minä astuin sisälle! Mikä hieno, jalo sielu! Hän ei enää koskaan saa vetää verhoa oman sielunsa ja minun sieluni välille. Eikä hänellä ole rukousnauhaa. Minä kiitän Jumalaa siitä. Toinen mies ei omista eikä ole koskaan omistanut sitä, mitä kaipaan enemmän kuin olen mitään konsanaan toivonut maailmassa, Janen rakkautta, Janen hellyyttä. Mitä se tarkoittaa? 'helmi helmeltä lasken tarkasti' — Hänen täytyy kerran ne laskea, omat helmensä ja minun. Jumala, päästä meitä rististä. Täytyykö jokaisessa oikeassa rukousnauhassa olla risti? Hyvä Jumala, suo silloin minulle raskaampi osa ja anna yhteisen taakan liittää meitä toisiimme. Oi, noita rakkaita käsiä! Noita rehellisiä, uskollisia silmiä! — — — Jane! — Jane! Janehan se on aina ollut, vaikken ole tiennyt sitä, hullu, sokea, mikä lienen ollutkin! Mutta totisesti, vaikka ennen olin sokea, näen nyt. Ja vastedes on se aina oleva Jane, tästä illasta elämäni loppuun ja — suokoon Jumala — iankaikkisuudessakin vielä."
Yötuuli häilytti hänen tiheätä, tummaa tukkaansa, ja kun hän kohotti katseensa, loistivat hänen silmänsä tähtien valossa.
* * * * *
Jane, joka oli nukkumaisillaan, heräsi, kun sälekaihtimet löivät ikkunaan, ja hän mumisi: "Sanokaa, Garth, mitä te tahdotte minun tekevän, niin minä teen sen." Mutta kun hän sitten täysin valveutui ja käsitti, mitä oli sanonut, nousi hän pimeässä ja antoi itsellensä aika torat: "Puolivanha höperö! Aasi! Pidät itseäsi vakavana ja järkevänä, ja sinua miellyttävän nuoren miehen mitätön imartelu panee pääsi pyörälle. Tule järkiisi heti paikalla tai lähde Overdenesta ensimmäisessä aamujunassa."
Kahdeksas luku.
LISÄÄ HELMIÄ.
Seuraavat päivät olivat Janelle ihania päiviä. Ei mikään tärvellyt hänen uuden, kumman suloisen kokemuksensa nautintoa.
Garthin käytöksessä ei seuraavana aamuna ollut jälkeäkään siitä kiihtymyksestä, joka Janen oli typerryttänyt ja saattanut levottomaksi edellisenä iltana. Hän oli hyvin hiljainen ja tuntui iäkkäämmältä kuin milloinkaan ennen. Varsin harvoin hän joutui edes herttuattaren kanssa seitsenvuotiaan-tuulelle; ja kun joku naljaillen kysyi, opetteliko hän jo tulevan aviomiehen arvokasta käytöstä, vastasi Garth tyynesti: "Opettelen, tietysti."