"Kaikkea, täti!" sanoi neiti Lister, joka oli pujahtanut istumaan tyhjälle tuolille Myran viereen. "Minä olen neiti Championin kanssa samaa mieltä tuollaisista laulajaishommista ja välitän vain parhaasta musiikista."
Jane kääntyi nopeasti hänen puoleensa, sydämellisesti hymyillen ja mitä ystävällisimmällä tavalla. "Mutta teidän on tultava", sanoi hän. "Uhrautukaamme yhdessä. Kuka tietää, vaikka Dal ja Lawson vielä onnistuisivat saamaan meistä näitten laulajaisten ihailijoita. Joka tapauksessa on hupaisaa kuulla Dalin meille selittävän tätä kaikkea. Hän tarvitsee kaiken rohkeutensa pysyäkseen vakaumuksessaan."
"Puhuttaessa 'jostakin musikaalisesti oikein mielenkiintoisesta'", sanoi Pauline Lister, "johtuu mieleeni, että sellaista meillä oli laivalla tullessamme. Oli paljon hauskaa väkeä 'Arabicilla', ja järjestettiin konsertti kello puoli yhdeksäksi torstai-iltana. Olimme parinsadan Englannin-penikulman päässä Irlannin rannikosta, ja kun pääsimme päivälliseltä, olimme sakeassa sumussa. Kahdeksalta pantiin sumutorvet puhaltamaan joka puolen minuutin päästä, ja niiden törähdellessä ei voinut kuulla omaa ääntänsä. Miten olikaan, ohjelmat oli painettu, ja ilta oli meidän viimeisemme laivalla, niin että päätettiin kaikesta huolimatta pitää konsertti. Me menimme kaikin alas salonkiin ja joka kolmaskymmenes sekunti sumutorven mahtava buu paussitti ohjelman jok'ikista numeroa. Eräs herra lauloi syvällä bassolla 'Lastuna laineilla syvyyksien', ja joka kerta kun hän pääsi kertosäkeeseen 'Unen rauhaista nautin mä lepoa-aa', buu pani sumutorvi ja herätti meissä pahoja epäilyksiä sen yön rauhasta ainakin. Sitten lauloi hentoääninen tenori 'Usein yön hiljaa tullen', ja sumutorvi ilmoitti tarkasti kuinka usein, joka kolmaskymmenes sekunti näet. Mutta kaikista hullunkurisinta oli, kun erään neitosen piti soittaa pianoa. Hän soitti jotakin Chopinin kappaletta, helmeileviä juoksutuksia. Hän aloitti kaikella kunnialla, mutta kun hän ennätti ensi sivun puoliväliin, buu pani sumutorvi tavallista pitempään. Me näimme hänen sormiensa liikkuvan ja hänen kääntävän lehteä, mutta emme kuulleet ainoatakaan säveltä; ja kun torvi lakkasi ja me kuulimme jälleen pianon äänen, oli hän ennättänyt jo toisen sivun puoliväliin meidän voimatta seurata. Voi, kuinka se oli hullua! Ja niin koko ajan. Oli se aika tyttö kestämään. Me taputimme hurjasti käsiämme, kun hän lopetti, kunnes sumutorvi yhtyi meihin ja meidän taputuksemme hukkui sen ääneen. Se oli vasta erikoinen konsertti, erikoisin, missä minä olen ollut. Mutta kaikki me siitä, nautimme. Vaikka emmehän sitten enää nauttineet, kun samaa törinää kesti aamuun kello viiteen."
Jane oli kääntynyt tuolillaan ja kuunteli huomaavaisena viehättävän amerikattaren kertomista, katsellen oikein mielihyvikseen hänen kuvankauniita kasvojaan ja siroja eleitään ja ajatellen, miten Dal mahtoi nauttia hänen katselemisestaan, kun hän niin vilkkaasti ja viehkeästi puheli. Hän vilkaisi alaspäin koettaen nähdä ihastusta Garthin silmistä, mutta tämän pää oli kumarruksissa, ja ilmeisesti omiin mietteisiinsä vaipuneenahan piirteli pitkällä kastanjanlehden varrella kuvioita hänen kengällensä. Hetkisen Jane katseli hänen hoikkaa ruskettunutta kättänsä, joka oli yhtä uuttera tässä hyödyttömässä toimessa kuin kankaalla työskennellessään. Sitten hän veti äkkiä jalkansa pois melkein vihoissaan Garthin tarkkaamattomuudesta ja silminnähtävästä välinpitämättömyydestä.
Garth kohosi heti istumaan. "Se mahtoi olla kovin hullunkurista", sanoi hän. "Ja niin hyvin kuin te sen kuvasitte. Saattoi kuulla sumutorven ja nähdä esittäjien nolostuneet kasvot. Sumutorven laita on aivan sama kuin maanjäristyksenkin, ei kumpaankaan voi tottua. Sen ääni kaikuu yhä kamalammalta seuraavalla kerralla."
"Näistä konserteista riittäisi kyllä huvittavia juttuja", sanoi lady Ingleby. "Mutta kuinka on tenniksen laita? Mitä nyt tulee? Parien loppueräkö? Jaha! Dal, te pelaatte neiti Listerin kanssa eversti Lorainea ja neiti Vermountia vastaan, ja minä luulen, että te voitatte sangen helposti. Te kaksi sovitte niin erinomaisesti pelaamaan yhdessä. Jane, sitä kannattaa katsella!",
"Ihan varmaan", sanoi Jane innokkaasti katsellen noita molempia, jotka olivat nousseet ja seisoivat ilta-auringon valossa tarkastellen mailojansa ja keskustellen mahdollisista menettelytavoista odottaessaan vastapelaajia. He olivat huikaisevan kaunis pari; luonto oli heissä pienintä piirrettä myöten pannut parastansa. Kun ajatteli heitä naimisissa, saattoi neiti Listerin tumman, siron kauneuden ainoaksi virheeksi lukea sen, että se oli ikään kuin Dalin kauneuden naisellinen toisinto, niin että heitä voitiin helposti pitää sisaruksina; mutta semmoisia vikoja ei Jane huomannut. Hänen sydämellinen Paulinen ihailunsa kasvoi joka kerta, kun hän katsoi häneen. Ja kun hän nyt näki heidät yhdessä, oli hän varma, että oli antanut Garthille viisaan neuvon, ja iloitsi siitä, että tämä näytti seuraavan sitä.
* * * * *
Kun he illemmalla kulkivat yhdessä takaisin päärakennukseen — hän ja Garth kahden — kysyi Jane suoraan: "Dal, ettehän te pane pahaksenne, jos kysyn? Joko se nyt on ratkaistu?"
"En minä pahastu teidän kysymyksistänne", sanoi Garth, "mutta selittäkää paremmin. Mikä on ratkaistu?"