"Olen pahoillani, arvoisat naiset", sanoi Garth, "mutta huomisaamuna on aivan mahdotonta. Minun on mentävä kylään. Niin — aivan totta. Kello yksitoista."
"Sepä kuulostaa maalaiselta ja hauskalta, herra Dalmain", sanoi rouva Parker Bangs. "Miksi ette ota Paulinea ja minua mukaanne? Me emme ole täällä ollessamme nähneet meijereitä emmekä meijerityttöjä emmekä mitään muutakaan, mistä kerrotaan 'Adam Bedessä'. Minä menisin niin mielelläni rouva Poyserin keittiöön ja katselisin itseäni seinähyllyn kiiltävistä kupariastioista."
"Mepä taitaisimme olla de trop [liikaa] meijerissä", sanoi neiti
Lister veitikkamaisesti.
Hän oli hyvin kaunis kermanvärisessä silkkipuvussaan, pieni pää ylväästi pystyssä; oikean amerikattaren koko naisellinen tenho huokui hänestä. Hänellä ei ollut mitään jalokiviä, ainoastaan hienon yksinkertainen helminauha. Mutta Pauline Listerin kaulassa saattoi ilmankin luulla helmien välkkyvän.
Kaiken tämän Jane huomasi viivytellessään Garthin takana. Ei pieninkään yksityiskohta jäänyt häneltä huomaamatta. Neiti Listerin kauneutta ei ollut milloinkaan täydellisemmäksi arvosteltu.
"Mutta pahaksi onneksi tämä nyt ei koske meijerityttöjä eikä kupariastioita", sanoi Garth. "Minun pitäisi tavata vain eräs pieni pojan rehvana, jonka koko maalaiskauneus on punaisessa karritukassa ja lukemattomissa pisamissa."
"Hyväntekeväisyyttä?" kysyi rouva Lister.
"No niin, kolmeenkymmeneen penniin tunnilta."
"Ah, pallopoika!" huudahtivat molemmat naiset yhtaikaa.
"Kaikkea tässä! Noin salaperäinen mokoman asian vuoksi!" lisäsi rouva Parker Bangs. "Me olemme kuulleet, että kannattaa mennä golfkentälle katsomaan teidän pelaamistanne. Voitte siis nähdä meidät siellä, kun olette valmiina alkamaan."