"En minä voi, Deryck", vastasi Jane, yhä hiljaa soitellen säveltä. "En ole moniin kuukausiin laulanut."
"Mutta mistä syystä ette — moniin kuukausiin?"
Jane nosti sormensa näppäimiltä ja kääntyi äkkiä.
"Veikkonen", sanoi hän, "minä olen pilannut koko oman elämäni! Ja kuitenkin tiedän tehneeni oikein. Samoin vieläkin tekisin, ainakin — ainakin toivoisin tekeväni."
Tohtori istui aivan vaiti, katseli Janea ja mietti hänen lyhyitä, hätäisiä lauseitaan. Hän odotti jatkoa — tietäen, että sitä tuli helpommin, jos hän ääneti odotti.
Sitä tulikin.
"Veikkonen — minä luovuin toisen tähden jostakin, joka oli minulle itse elämää kalliimpaa, enkä pääse entiselleni. Tiedän, että tein oikein — mutta en sittenkään pääse entiselleni."
Tohtori kumartui ja otti hänen ristiin puristetut kätensä omiinsa.
"Ettekö voi sitä kertoa minulle, Jeanette?"
"En voi kertoa kenellekään, Deryck, en edes teille."