"Jos joskus tunnette, että teidän täytyy puhua jollekulle, lupaatteko silloin tulla minun luokseni?"
"Ilomielin."
"Hyvä! Nyt, tyttöseni, tämmöinen on minun määräykseni. Matkustakaa ulkomaille. Mutta muistakaa, etten minä tarkoita pistäytymistä Pariisiin tai menoa kesäksi Sveitsiin, syksyksi Rivieralle. Lähtekää Amerikkaan katsomaan jotakin suurenmoista. Menkää katsomaan Niagaraa. Ja koko vastaisen elämänne aikana, kun elämän arkisuus painostaa, muistelette mielellänne valtavaa, vihreää vesipaljoutta, joka syöksyy putouksesta alas, sen ukkosvoimaista ärjyntää, sen pilveilevien ryöppyjen kohinaa, sen ainaista jättiläismäistä edelleenvyörymistä. Kun teitä sitten joskus tuskastuttaa veden kaateleminen teekuppeihin ja taas niistä pois, muistelette mielellänne, että Niagara vyöryy yhä ennallaan. Asettukaa johonkin hotelliin niin lähelle putousta, että päivin ja öin kuulette sen mahtavan äänen pauhaavan voiman ja toiminnan laulua. Viettäkää tuntikausia kulkemalla sen rannoilla ja tarkastelemalla sitä joka puolelta. Käykää Tuulien luolassa hataraa siltaa myöten, jolla opas kääntyy katsomaan ja huutaa teille: 'Oletteko lujasti kiinni.' Oppikaa sivumennen ymmärtämään, mikä on Vuosisatain kallion oikea merkitys. Antakaa Niagaran tunkeutua elämäänne ja sieluunne, tulla omaksenne, ja kiittäkää siitä Jumalaa.
"Tutustukaa sitten muihin suurenmoisiin asioihin Amerikassa. Kokekaa sen henkisyyttä, ihmisystävällisyyttä, rakkautta ja elämää. Etsikää rouva Ballington Booth, kaikkien Amerikan vankien suuri 'Pikku äiti'. Minä tunnen hyvin hänet ja olen siitä ylpeä ja voin antaa teille suosituskirjeen. Pyytäkää, että hän ottaa teidät kanssansa Sing-Singiin tai Columbus-vankilaan ja sallii teidän kuunnella, kuinka hän puhuu parilletuhannelle pahantekijälle, kuinka hän julistaa toivon ja rakkauden evankeliumia — hänen omaa innoittunutta ja innoittavaa uskoansa toivottomimmankin alati uuteen nousun mahdollisuuteen.
"Menkää New Yorkiin katsomaan, kuinka mies, joka tarvitsee suuren rakennuksen, mutta omistaa vain pienen kaistaleen maata, käyttää sen nerokkaasti hyväksensä kohottamalla rakennuksen pilvien korkuiseksi. Oppikaa tekemään samoin. — Ja sitten kun suurisieluinen, aulissydäminen, nopea-ajatuksinen Amerikan kansa suurenmoisuudellaan on saanut teidät innostumaan, lähtekää Japaniin katsomaan, kuinka pieni kansa parhaansa mukaan ponnistelee tullaksensa suureksi. — Sitten Palestiinaan, ja viipykää siellä kuukausia seuraten jaloimman ihmiselämän jälkiä, jaloimman, mitä milloinkaan on eletty. Pistäytykää kotimatkalla Egyptiin, jotta muistaisitte, että tässä meidän perin uudenaikaisessa maailmassamme vielä on yhtä ja toista joltisesti vanhaakin — eräs hyvin säilynyt puinen miehenkuva esimerkiksi, silmät himmeätä valkoista kvartsia, teränä palanen vuorikidettä. Nämä kiiltävät silmät katselivat pronssisten silmäluomiensa alta maailmaa jo Abrahamin aikoina. Se on Kairon museossa. Ratsastakaa aasilla Mooskeessa, jos teitä huvittaa oikein urheilla; ja jos teitä hieman veltostuttaa, kiivetkää suurelle pyramidille. Kysykää Shehati nimistä arabialaista ja sanokaa hänelle, että haluatte suorittaa sen minuuttia lyhyemmässä ajassa kuin kukaan nainen ennen teitä.
"Tulkaa sitten kotiin, tyttöseni, soittakaa minulle ja pyytäkää yksityistä vastaanottoa. Taikka sanokaa Stoddardille ilman muuta, että hän päästää teidät potilaitten lomassa minun vastaanottohuoneeseeni, ja siellä sitten kerrotte minulle, mitenkä määräykseni on vaikuttanut. Parempaa en ole milloinkaan antanut, mutta ei teidän silti tarvitse maksaa minulle yhtään mitään. Minä autan vanhoja ystäviäni ilmaiseksi."
Jane nauroi ja tarttui hänen käteensä. "Rakas ystävä", sanoi hän, "minä luulen, että olette oikeassa. Kaikki minun ajatukseni ovat kohdistuneet vain itseeni ja omiin yksityisiin suruihini ja pettymyksiini. Minä teen kuten käskitte, ja taivas teitä palkitkoon sanoistanne. — Tuossa tulee Flower. Flower", sanoi hän, kun tohtorin rouva pukeutuneena pehmeäkankaiseen iltapäiväpukuun tuli sisään ja sivumennessään sytytti sähkön, "tuleeko tästä meidän pojastamme ikämiestä milloinkaan? Tässä hän nyt on ihan tosissaan neuvonut tukevaa, keski-ikäistä naista kiipeämään suurelle pyramidille, jotta tämä paranisi alakuloisuudestansa, ja päällepäätteeksi ennätysajassa."
"Ystävä kulta", sanoi tohtorin rouva istuen miehensä tuolin käsinojalle, "kenen sinä nyt olet tavannut, joka on tukeva tai alakuloinen tai keski-ikäinen? Jos tarkoitat rouva Parker Bangsia, niin ei hän ole keski-ikäinen, sillä hän on amerikatar, eikä amerikatar ole koskaan keski-ikäinen. Ja hän on alakuloinen vain siksi, ettei Garth Dalmain kosinut hänen suloista sisarentytärtänsä, vaikka maalasi hänen kuvansakin. Eikä ole lainkaan hyvä neuvoa häntä kiipeämään suurelle pyramidille, vaikka hän viettääkin ensi talven Egyptissä, sillä minä kuulin hänen eilen sanovan, että hänen on mahdoton kuvitellakaan sille kiipeämistä, ennen kuin israelilaiset, vai mitä ne alkuasukkaat ovat siinä ympärillä, ymmärtävät laitattaa hissin sinne."
Jane ja tohtori nauroivat, ja korjaten itseänsä vähän mukavampaan asentoon — tohtorin käsivarsi kun oli salavihkaa kiertynyt hänen uumallensa — sanoi Flower: "Jane, minä kuulin sinun äsken soittavan 'Rukousnauhaa', se on lempilaulujani, enkä ole moniin kuukausiin kuullut sitä. Laula se, rakas ystävä."
Jane katsoi tohtoriin ja hymähti rauhoittaen, kääntyi sitten empimättä ja täytti Flowerin pyynnön. Määräys oli jo tehnyt hänelle hyvää.