Tohtorin määräys oli tehonnut vallan erinomaisesti. Särkynyt katse ja ennenaikainen vanhettuminen, mitkä olivat koskeneet tohtoriin ja huolestuttaneet häntä, kun hän Janea katseli, olivat tykkänään poissa. Hän näytti rauhalliselta, hauskalta kolmikymmenvuotiaalta, josta vuosien vieriessä kehittyisi yhtä miellyttävä ja sopusointuinen nelikymmenvuotias ja joka ei, ajan tullen, pelännyt viidettäkymmentänsäkään. Rohkeana hän katseli maailmaa, ja hänen raitis mielensä muodosti siitä itselleen terveitä käsityksiä ja antoi suoria arvosteluja, joita miedonsi hänen harvinaisen auliin ja jalon sydämensä hyvänsuopuus.
Hän tarkasteli paraikaa näköalaa ja piti siitä. Sen voimakkaat, vastakohdat kiinnittivät hänen mieltänsä.
Toisella puolella oli hedelmällinen suistomaa huojuvine palmu-, oranssi- ja öljypuulehtoineen, joita oli runsaasti Niilin rannoilla. Toisella puolella erämaa siintävine taivaanrantoineen, silmänkantamattomiin ulottuvine, kullahtavine hiekka-aaltoineen; ei puuta, ei lehteä, ei ruohonkortta, vain rajaton vapaus, luotettava kultahohtoinen meri. Sillä aurinko oli laskemaisillaan ja taivas loimusi väriloistossa.
"Tienhaara", sanoi Jane "valintapaikka. Kuinka vaikeata tietää, minkä valitsisi — vapauden vai hedelmällisyydenkö. Pitäisi kysyä sfinksiltä, vanhalta, viisaalta vuosisatojen vartialta, aikakausien salaisuuksien mykältä säilyttäjältä, joka silmäilee tulevaisuuteen, niinkuin on aina tehnyt, tulevaisuuden vaihtuessa nykyisyydeksi, nykyisyyden siirtyessä menneisyyteen. — No niin, Shehati, lähdetäänpä alaspäin. Vai niin, tietysti minä haluan istua kivellä, jolla kuningas on Walesin prinssinä istunut. Kiitoksia, että mainitsitte siitä. Siitä saan sopivan keskustelunaiheen, kun hänen majesteettinsa ensi kerran kunnioittaa minua puhelemalla muutaman minuutin kanssani. Onneksi pääsen siten tekemästä kuluneita huomautuksia ilmasta. — Ja nyt, viekää minut sfinksin luo, Shehati. Tahtoisin tehdä sille erään kysymyksen, juuri kun aurinko vaipuu taivaanrannan taakse."
Kolmastoista luku.
SFINKSIN VASTAUS.
Kuutamo erämaassa.
Jane tilasi iltapäiväkahvinsa hotellin pylväskatokseen, jotta häneltä ei menisi mitään hukkaan illan salaperäisestä ihanuudesta. Pyramidit näyttivät niin suurilta ja juhlallisilta kirkkaassa, kalpeassa valossa, ja sfinksi tuntui entistä salaperäisemmältä.
Jane oli päättänyt lähteä kävelylle kuutamoon. Paraikaa hän istui matalassa korituolissa mukaviin pehmeisiin tyynyihin nojaten, joi verkkaan kahviansa ja nautti haaveherkästä hyvänolontunteesta, mikä on tavallista terveelle ihmiselle voimakkaiden ruumiillisten ponnistuksien jälkeen.
Hellinä ja levollisina kiitivät hänen ajatuksensa tänä iltana Garthiin, liekö ollut kuutamon vaikutusta.