"Hanki, jos haluttaa!" sanoi palvelija virnaillen.
"No, eikö sitä kukaan voi antaa!" huomautti Tommy herttuattaren äänellä.
Palvelija säpsähti ja katsoi olkansa yli taakseen, antoi Tommyn sitten nopeasti kuulla, mitä hän siitä ajatteli ja minne sen toivoi, lyödä livahutti sitä ja palasi rakennukseen suuttuneen linnun vuoroin nauraessa, vuoroin varoitellessa ja sadatellessa sekä keikkuessa edestakaisin orrella, kunnes kiusanhenki katosi näkyvistä.
Muutamaa minuuttia myöhemmin oli pöydällä mitä runsaimmin ja mitä moninaisinta englantilaiseen iltapäiväteehen kuuluvaa syötävää. Raskas hopeinen teekeittiö ja hopeiset teekannut kiilsivät tarjoilupöydällä, jonka takaa vanha hovimestari ohjaili. Monenmoisia leivoksia ja voileipä valmisteita oli tarjolla, ja vastikään poimitut mansikkaröykkiöt antoivat väriä tälle taiteelliselle katteelle, jonka pohjavärinä hohtivat hopea ja valkoinen. Kun kaikki oli kunnossa, kohotti hovimestari kättään ja kumahutti vanhaa kiinalaista ruokarumpua, joka riippui setripuussa. Ennen kuin kumahduksen kaiku oli haipunut, kuului joka suunnalta etäisiä ääniä.
Joen rannalta, tenniskentältä, asuinrakennuksesta ja puutarhasta tuli herttuattaren vieraita, hyvillään virkistävän teen toiveista ja rientäen setrin tervetulleeseen varjoon; viehättäviä valkopukuisia naisia, jotka huolellisesti suojasivat ihoansa leveälierisillä hatuilla ja kuviollisilla päivänvarjoilla; miellyttäviä nuoria tyttöjä, jotka aikoja sitten olivat uhranneet ihonsa mukavuudelle ja kulkivat nyt avopäin pitkin nurmikkoa heilutellen mailojaan ja väitellen viimeisestä jännittävästä ottelusta; flanellipukuisia, ruskettuneita, muhkeita herroja yhtyi puheeseen ja nauruun; he kehuivat tovereitaan näiden ollessa vaatimattomasti vaiti heidän omista saavutuksistaan puhuttaessa.
Kaikin kokoonnuttuaan he muodostivat hauskankirjavan ryhmän puun alle ja painuivat perin tyytyväisinä mataliin korituoleihin tai pehmeälle nurmikolle ottaen pöydältä, mitä kutakin halutti. Kun kaikki olivat saaneet teetä, kahvia tai jäähdytettyjä juomia valintansa mukaan, sai keskustelu uutta vauhtia.
"Herttuattaren konsertti on siis tänä iltana", lausui joku. "Minä toivoisin, että ripustettaisiin tähän puuhun kiinalaisia lyhtyjä ja pidettäisiin se täällä ulkona. On liian kuuma tungoksessa sisällä."
"Aivan oikein", sanoi Garth Dalmain. "Minä olen ohjaaja, kuten tiedätte, ja voin luvata, että kaikki pengermänpuoleiset ikkunaovet pidetään auki. Niin ettei kenenkään, joka mieluummin on ulkona, tarvitse olla konserttisalissa. Asetetaan rivi lepotuoleja pengermälle ikkunain viereen. Eihän sieltä paljon näe, mutta kuulee mainiosti."
"Niin, mutta puolet hupia on näkemisessä", huudahti eräs tennistytöistä. "Ne, jotka jäävät pengermälle, menettävät parhaan, kun herttuatar jälkeenpäin matkii, kuinka kukin esiintyi. Minä en välitä kuumuudesta. Varatkaa minulle paikka ensi rivillä."
"Kuka on illan 'yllätys'?" kysyi lady Ingleby, joka oli saapunut vasta aamiaisen jälkeen.