"Ja hän tyytyi siihen?"
"Ensin hän näytti aivan tyrmistyneeltä. Sitten hän sanoi olevan vallan luonnollista, etten voinut mennä naimisiin hänen kanssaan, kun kerran hänestä niin ajattelin. Hän sanoi nyt ensi kerran tulleensa ajatelleeksi itseään tässä asiassa. Hän sanoi myös alistuvansa minun päätökseeni, ja niin hän lähti kirkosta emmekä me ole sen jälkeen tavanneet."
"Jane", sanoi tohtori, "minä ihmettelen, ettei hän ollut tarkkasilmäisempi sillä kertaa. Te olette niin tottumaton käyttämään valhetta, että minä en usko teidän aivan alttarin juurella kyenneen kovinkaan vakuuttavasti valehtelemaan miehelle, jota rakastitte."
Hieno puna kohosi Janen kasvoille.
"Voi, Deryck, ei se ollut pelkkää valhetta. Se oli noita kauheita valheita, joissa on 'siteeksi totta' —."
"'Ja täysivalhetta vastaan voi aina voittoisasti taistella, mutta vaikeaksi käy voittaa valhetta, joka osaksi on totta', sanoo Tennyson jossakin", lausui tohtori väliin.
"Niin", vastasi Jane. "Hän ei voinut kumota sitä, sillä se oli osaksi totta. Hän on iältään minua kolmea vuotta nuorempi ja mieleltään vielä sitäkin nuorempi. Ja osaksi minä juuri hänen miellyttävän nuorekkuutensa vuoksi pelkäsin omaa kypsyneisyyttäni ja vakaantuneisuuttani. Voi, Deryck, se oli kyllä osaksi totta, mutta suurimmaksi osaksi petosta. Ja peräti valheellista oli minun sanoa häntä 'nuoreksi pojaksi' — miestä, jonka herruutta olin niin perin pohjin saanut tuntea edellisenä iltana. Siksi hän ei kyennyt panemaan vastaankaan, kun oli niin lopen hämmästynyt. Hän ei ollut koko aikana ensinkään ajatellut itseään, jota vastoin minä taas aivan sairaalloisesti tarkkasin omaa itseäni. Hän ajatteli vain minua. Minä ajattelin häntä ja — itseäni."
"Jane", virkkoi tohtori, "kaiken, mitä olette siitä asti kärsinyt, olette tinkimättä ansainnut."
Jane painoi päänsä alas. "Minä tiedän sen."
"Te petitte itseänne ettekä ollut suora hänellekään, joka rakasti teitä. Te riistitte jotakin kummaltakin, olitte vilpillinen kummallekin. Ettekö huomaa erehdystänne? Asia on hyvin yksinkertainen. Dalmain, kauneudenpalvoja, oli saanut tarpeekseen kauniista kasvoista. Hän oli leipurinpojan kaltainen, jolle ensin palvelukseen tullessa luvattiin torttuja ja muita leivoksia niin paljon kuin häntä vain halutti ja joka söikin niitä ensi viikolla niin paljon, että hänestä sittemmin aina tavallinen voileipä maistui paljon paremmalta: Te olitte Dalin voileipä. Olen pahoillani, jos vertaus ei miellytä teitä."