Mutta Jane piti varansa äkkinäisissä yllätyksissäkin.
"Tohtori Deryck ei sattunut mainitsemaan, onko herra Dalmain musikaalinen vai eikö."
"Jaha", sanoi pikku tohtori ja asettui entiseen napoleonimaiseen asentoonsa uuninedusmatolle, "teidän täytyy ottaa selvä siitä. Ja — näin puheen ollen, soitatteko te itse?"
"Vähäisen", vastasi Jane.
"Jaha", sanoi tohtori Rob. "Otaksun, että te myös laulatte vähäisen."
Jane myönsi.
"Siinä tapauksessa, hyvä neiti, minun täytyy nimenomaan kieltää teitä sekä soittamasta että laulamasta vähäisenkään herra Dalmainille. Me, joilla on näkömme, voimme töintuskin sietää ihmisten, jotka soittavat 'vähäisen', näyttävän meille, kuinka vähäisen he osaavat soittaa, ja mehän saatamme sentään katsella ympärillemme ja ajatella vallan muita asioita. Mutta sokean, varsinkin herkkäsieluisen taiteilijan mahtaisi sellainen kokeilu tehdä hulluksi. Sitä mahdollisuutta emme uskalla ottaa vastuullemme. Olen pahoillani, että voin tuntua teistä sangen epäkohteliaalta, mutta minun on katsottava potilaani parasta ennen kaikkea."
Jane hymyili. Hän rupesi jo pitämään tohtori Robista.
"Koetan kyllä varoa, etten soita enkä laula herra Dalmainin kuullen", sanoi hän.
"Hyvä on", virkkoi tohtori Mackenzie. "Mutta suokaa minun vielä huomauttaa, mitä teidän kuitenkin vähitellen on koetettava tehdä. Ohjatkaa hänet pianon luo. Ahtakaa hänen istua jollekin tuolille, joka on tukeva, eikä kaikenmoisille vaapperoille kiertotuoleille. Pankaa jokin merkki koskettimiin, jotta hän helposti sen avulla löytää yksiviivaisen c:n. Sallikaa hänen lievittää pakahtuvaa sydäntänsä maalaamalla sävelkuvia niin sanoakseni. Saattepa nähdä, tuntikausia hän viettää sillä tavoin onnellisena. Ja jos hänessä ennestään on hiukankin soittotaituria — mitä kyllä tuo suuri piano, ihan ilman kaikennäköisiä koruja todistaisi — alkakoon vain heti siten soitella, ennen kuin hänet ikävystytetään Braillen tai muitten sokeainsoittojärjestelmillä. Koettakaa keksiä jokin helppo keino — esimerkiksi pieni uurros puuhun koskettimen päähän — jonka avulla hän oitis empimättä ja tuskastumatta löytää yksiviivaisen c:n. Muista koskettimista välittäkää viisi. Se on ainoa, mikä hänen on tarvis nähdä, kun hän vain kerran pääsee pianon ääreen. Ha, ha! Ei ole mies hullumpi ollakseen skottilainen, vai mitä, sisar Gray?"