Nyt vasta Jim Airth kääntyi ympäri ja asettui aivan hänen eteensä. Myra ei ollut koskaan nähnyt mitään niin hirvittävää kuin hänen kasvonsa nyt olivat.
"Sinä olet minun", sanoi hän; "et hänen."
Myra katsahti häneen, silmissään mykkä, surullinen rukous. Hän sulki norsunluuviuhkan, laski sen syliinsä ja pani kätensä ristiin sen ylitse. Hänen kärsivällinen äänettömyytensä, hänen lauhkea kysymättömyytensä kiihotti Jim Airthia aivan hulluuteen saakka ja saattoi hänet höllittämään tulisen vihansa hurjaa myrskyä tätä välttämätöntä, heltymätöntä kohtaloa vastaan.
"Sinä olet minun", hän sanoi, "et hänen. Sinun rakkautesi on minun! Sinun ruumiisi on minun! Sinun koko elämäsi on minun! Minä en tahdo jättää sinua toiselle miehelle. Ah, minä tiedän sanoneeni, ettemme voi mennä naimisiin. Tiedän sanoneeni, että lähtisimme ulkomaille. Mutta sinä tahdoit vain pysyä uskollisena minulle, ja minä sinulle. Ajattelimme että saattaisimme elää erillämme; saattaisimme elää kumpikin yksin, vaikkapa eri haaroilla maapalloa; mutta — me kuuluisimme edelleen toisillemme. Minä olisin silloin voinut jättää sinut yksiksesi; mutta Jumal'auta, minä en tahdo jättää sinua toiselle miehelle!"
Myra nousi, liikahti muutaman askeleen eteenpäin ja seisahtui sitten, nojaten käsivartensa uuninreunustaan ja katsellen sananjalka- ja liljapenkkiä alhaalla jalkainsa juuressa.
"Hiljaa, Jim", sanoi hän vienosti. "Sinä unhotat kenelle puhut."
"Minä puhun", huudahti Jim Airth raivoisan epätoivon huumauksessa, "naiselle jonka olen voittanut omakseni ja joka on minun eikä kenenkään toisen. Jollei minun ylpeyteni ja hulluuteni olisi ollut esteenä, niin olisimme nyt naimisissa — naimisissa, Myra, ja kaukana täältä. Minä jätin sinut, sen tiedän; mutta — kautta taivaan, nyt voin kertoa sinulle kaiken — se oli ylpeyteni, kirottu väärä ylpeyteni, joka ajoi minut pois täältä. Minä odotin kutsua sinulta; mutta joka tapauksessa olisin tullut takaisin. Suokoon Jumala että olisin tehnyt niinkuin rukoilit minua tekemään! Tällä hetkellä olisimme olleet yhdistetyt — poissa tuon kirotun sähkösanoman ulottuvilta — kaukana täältä!"
Myra kohotti hitaasti silmänsä ja katseli häntä. Jim Airth, tuskansa ja intohimonsa sokaisemana, välttyi huomaamasta tuota katsetta; muuten hän olisi antanut sen varottaa itseään. Nyt hän syöksyi vain päätäpahkaa eteenpäin.
"Mutta, rakkaani", ahdisti hän edelleen, "se ei vielä nytkään ole liian myöhäistä. Oi Myra, minä olen rakastanut sinua niin suuresti. Meidän rakkautemme on ollut niin ihmeellinen. Enkö ole opettanut sinulle, minkälaista rakkautta se oikeastaan onkaan? Se poloinen, kylmä irvikuva, jota ennen tunsit, se ei ollut rakkautta! Oi Myra! Sinähän tahdot lähteä pois minun kanssani, oma lemmittyni? Ethän tahdo sysätä minua alimmaiseen helvettiin antautumalla toiselle miehelle? Myra, katso minuun! Sano että tahdot tulla."
Lady Ingleby avasi ja sulki verkalleen viuhkaa, puristaen sen sitten lujasti oikeaan käteensä. Hän nojasi päätään taaksepäin ja katsoi Jim Airthia suoraan silmiin.