"Jos olisin muistanut sen pikku raukan, niin olisin epäillyt koko sähkösanomaa", huomautti lady Ingleby. "Mikähän seikka herätti Billyn epäluuloja?"
"Kuten Petter", sanoi tohtori, "oli Billykin alusta alkaen tuntenut itsensä aivan varmaksi kuolinsanoman todenperäisyydestä. Älkää mainitko hänelle että olen kertonut teille, että hänessä ensin heräsi epäilystä. Hän on tunteellinen poika, ja koko juttu on käynyt surkeasti hänen hermoilleen."
"Billy rakas", huokasi lady Ingleby.
Tohtori silmäsi kelloonsa ja napitti takkinsa. Hänellä oli vain minuutti enää jälellä.
"Rakas ystäväni", sanoi hän, "jo toisen kerran tulen luoksenne pahojen uutisten tuojana."
"Ei pahojen", vastasi Myra, äänessään toivottoman väsymyksen väre. "Tämä maailma ei ole sellainen, johon voisimme toivoa kerran rakastamamme henkilön palaavan."
"Maailmassa itsessään ei ole moitteen sijaa", vastusti tohtori. "Itsekunkin yksilöllinen taivas tai helvetti riippuu hänen omista teoistaan."
"Tahi toisten teoista", huomautti lady Ingleby katkerasti.
"Tahi toisten teoista", myönsi tohtori. "Mutta sittekään emme voi olla täydellisesti onnellisia, jollemme ole uskollisia paraalle mitä meissä itsessämme on; emmekä kokonaan onnettomia, jollemme ole tulleet uskottomiksi omille ihanteillemme. Minä pelkään että minun täytyy nyt lähteä, mutta minä en mielelläni jättäisi teitä yksiksenne."
Lady Ingleby katsahti kelloon, nousi seisaalleen ja ojensi tohtorille kätensä.