"Rakastin ennen", pisti lady Ingleby väliin.
"… rakastit ennen ja rakastat nyt", sanoi Jane Dalmain, "olisi tilasi ollut paljon pahempi kuin yksinäisen naisen, jos Mikael todella olisi tullut takaisin. Oi Myra! En voi kuvitellakaan sen kamalampaa oloa kuin että nainen rakastaa yhtä miestä ja on samalla kiinnitetty toiseen koko iäkseen."
"En olisi silloin sallinut itseni rakastaa Jimiä", väitti lady Ingleby.
"Lorua!" äännähti Mrs. Dalmain voimakkaalla äänenpainolla. "Myra rakas, tuollaiset huomautukset vain raivaavat tietä paholaiselle ja ovat hänen mielikuultaviaan. Useammat hyvät naiset ovat joutuneet harhaan luottaessaan liiaksi kykyynsä hallita ja hillitä tunteitaan, kuin suoranaisesta kiusauksesta laittomaan rakkauteen. Miesten laita on erilainen; heidän kiusauksensa eivät ole niin hienoja. He tietävät tarkoin mihin joutuvat, jos rupeavat leikittelemään tunteillaan. Siksipä jos he aikovat lopulta tehdä oikein, huomaavat he vaaran jo alusta pitäen. Meidän ei ole mahdollista kieltäytyä rakastamasta, jos kerran olemme sallineet rakkauden vallita meitä rajattomasti. Minä tiedän ettet sinä ensi asteella olisi välittänyt Jim Airthista, jollet olisi ollut vapaa. Mutta kerta rakastuttuasi häneen — jos niin hirvittävä tapaus olisi sattunut kuin miehesi odottamaton palaus, olisi ainoa varma ja kunniallinen keino sinulle ollut sanoa suoraan lordi Inglebylle: 'Minä opin rakastamaan Jim Airthia luullessani sinut kuolleeksi. Minä tulen aina rakastamaan Jim Airthia; mutta ennen kaikkea halajan olla hyvä nainen ja uskollinen aviovaimo. Luota minuun uskollisuuteeni; auta minua pysymään hyvänä.' Jokainen mies, joka on sen nimen arvoinen, vastaisi luottamuksella sellaiseen vetoamiseen."
"Ja ampuisi itsensä", arveli lady Ingleby.
"Minä sanoin 'mies' enkä 'pelkuri'", huomautti Mrs. Dalmain hiukan ivallisesti.
"Jane, sinä olet niin ankara vaatimuksissasi", sopersi lady Ingleby. "e käyvät niin hyvin yhteen sinun liinakaulustesi, suorien pukujesi ja isojen kenkiesi kanssa. Minä en voi kuvitellakaan itseäni liinakauluksessa enkä seisovani Mikaelin edessä tunnustamassa että rakastan Jimiä."
Jane Dalmain nauroi hyväntuulisesti, työnsi isot kätensä verkanuttunsa taskuihin, ojensi näkyviin kookkaat ruskeat kenkänsä ja katseli niitä.
"Jos 'ankarilla vaatimuksilla' tarkotat sitä terveellistä vastenmielisyyttä että kammoo suoran tilanteen sekottamista vilpillisen viisastelun vyyhteen, niin tunnustan itseni siihen syntiin vikapääksi", sanoi hän.
"Oi, älä matki Sir Deryckiä", rukoili lady Ingleby aivan muserrettuna. "Sinun olisi pitänyt mennä hänelle vaimoksi! En ole voinut koskaan ymmärtää kuinka sellainen taiteilija, sellainen runoilija, sellainen valikoiva idealisti kuin Garth Dalmain on saanut päähänsä rakastua sinuun, Jane!"