Äkillinen naisellisen hellyyden pilkahdus kirkasti Janen levollisia kasvoja. "Vaimo" säteili niistä näkyviin yksinkertaisella, itsetiedottomalla hohteella.
"En minäkään voi sitä ymmärtää", vastasi hän hennosti. "Kesti kolme vuotta ennenkuin voin keksiä sen olevan kieltämättömän tosiasian."
"Minä otaksun että olette hyvin onnelliset", huomautti Myra.
Jane pysyi vaitonaisena. Ankarillakin luonteilla on pyhimysarkkusensa joihin he kätkevät aarteensa, jottei uteliaan maailman silmät niitä katseillaan loukkaisi.
"Muistan kuinka tuon surullisen tapahtuman jälkeen vihasin sitä päähänpistoasi", jatkoi Myra, "että kytkit itsesi edelleen kiinni sokeaan mieheen."
"Oh, hiljaa", sanoi Jane Dalmain nopeasti. "Maa jolleka astut on pyhä, ja sinä unhotat ottaa kengät jaloistasi. Ensiksikin on suloisin asia, mitä mieheni ja minun välillä koskaan on tapahtunut, se että opimme yhdessä suutelemaan tuota ristiä."
"Kaikkein rakkahin vanha sielu!" huudahti lady Ingleby liikutettuna; "sinä ansaitsit tulla onnelliseksi. Mutta siitä huolimatta en voi ymmärtää miksi et mennyt Deryck Brandin vaimoksi."
Jane hymyili. Hän ei voinut itse saattaa miestään keskustelun esineeksi; mutta hän antautui mielellään tähän arvostelevaan pohdintaan, jotta johtaisi lady Inglebyn pois tämän omien huolien muistelemisesta; siksipä hän otti puheenaiheeksi erinäisiä häntä ja tohtoria koskevia seikkoja.
"Rakkaani", hän sanoi, "Deryck ja minä olimme kahta siksi vallan erilaista ainetta, ettei meitä voitu juottaa yhteen avioliiton kautta. Kaikki meidän mielipiteemme olisivat törmänneet yhteen ja kaikki meidän erilaisuutemme ammottaneet näkyviin perin julmasti. Ominaisuudet, jotka auttavat täydellistä ystävyyttä syntymään, eivät suinkaan aina takaa täydellisen avioliiton muodostumista. Oli aika jolloin olisin kernaasti ruvennut Deryckin vaimoksi jos hän olisi pyytänyt minua, yksinkertaisesti siitä syystä että sokeasti luotin hänen arvosteluunsa kaikista asioista, eikä ikinä olisi pistänytkään päähäni kieltää häneltä mitään mitä hän pyysi. Mutta siitä ei olisi suinkaan ollut seurauksena meidän molempien onni. Ei minulla myöskään ollut siihen aikaan mitään käsitystä siitä mitä rakkaus todella on. Minä en ymmärtänyt rakkaudesta enempää aina siihen asti kuin — kuin Garth sen opetti minulle, kuin sinäkään ymmärsit siitä ennenkuin kohtasit Jim Airthin."
"Toivon ettet viittailisi Jim Airthiin", pyysi Myra väsyneesti. "En koskaan halua enää kuulla hänen nimeään. Enkä voi sallia sinun otaksuvan, että ikinä olisin voinut taipua sinun 'ankariin vaatimuksiisi' ja tunnustaa Mikaelille rakastavani Jimiä. Minä en olisi tehnyt mitään senkaltaista. Minä olisin alistunut olemaan joka suhteessa Mikaelin mieliksi ja olisin pakottanut itseni — juuri niin, Jane; sinun ei tarvitse näyttää niin huvitetulta ja epäuskoiselta; vaikka minä en käytäkään liinakauluksia ja venekenkiä, niin voin silti pakottaa itseäni moniin asioihin — minä olisin pakottanut itseni unhottamaan että maailmassa on ollutkaan sellaista ihmistä kuin Airthin ja Monteithin jaarli."