Mrs. Dalmain katseli vakavasti ystäväänsä. Hänen järkähtämättömissä silmissään kuvastui syvä suru.
"Myra", sanoi hän, "sinä olet ehdottomasti oikeassa määritelmissäsi ja johdonmukainen johtopäätöksissäsi. Mutta sinun erehdyksesi on tämä. Sinä et tee mitään myönnytystä sellaiselle äkilliselle, epätoivoiselle, ylivoimaiselle kiusaukselle, joka saattoi Jim Airthin lankeamaan. Muista mitä kaikkea hän olikaan kärsinyt siihen saakka. Muista sitä, Myra! Hän oli niin yksinään maailmassa; ei äitiä, ei vaimoa, ei naisen huolenpitoa. Ja sitten nuo kymmenen kovaa vuotta, pahemmat kuin mikään yksinäisyys, kun hän kärsi harhakuviensa tyhjiinraukeamisen kauhuja, petetyksitulemisen häpeää, maanpakolaisuuden katkeruutta, ylvään nimensä lokaan polkemista. Kaikkea tätä vastaan kamppaili hän kymmenen pitkää vuotta, taisteli miehuullisen taistelun ja selvisi lopulta voittajana. Sitten — ankarana, karaistuna, yksinäisenä miehenä — miehenä joka oli kehittynyt korkeimpaan määrään miehen itsehankittua itsenäisyyttä — kohtasi hän sinut, Myra. Hänen ihanteensa palasivat, puhdistuneina ja lujentuneina kärsimysten kireässä tulessa. Rakkauskin tuli, tällä kertaa niin jättimäisenä voimana, että varhaisen nuoruuden heikko liekki sen rinnalla tuntui vain vaivaiselta virvatulelta. Se näytti uudelta ja koettelemattomalta kokemukselta, jonka veroista hän ei ollut voinut uneksia elämän sisältävänkään. Kolmen viikon ajan hän sai siitä nauttia; se kasvoi varmuudessa, kehittyi rikkaudessa päivä päivältä; mutta sitä hillitsi teidän kärsivällinen odotuksenne puhkeamasta täyteen kukkaansa. Sitten tuli isku — niin hirvittävän raskas hänen hienotunteisuudelleen ja hänen miehekkäälle ylpeydelleen: kaamea tietoisuus siitä että hänen oma kätensä oli tuottanut tappiota ja surua sinulle, jota hän olisi tahtonut suojella tuskan valjuimmaltakin varjolta. Sitten hänen erehdyksensä myöntäessään väärän ylpeyden astuneen teidän välillenne. Kolme viikkoa kalvavaa nälkää ja katumusta; sitten sinun kutsusi, joka näytti vihdoinkin lupaavan onnea kaiket surut kestettyä; sillä — muista se — kun sinä olit ennättänyt tyytyä hänen päätökseensä muka ehdottomasti lopullisena, niin ettei uutinen lordi Inglebyn palauksesta sinusta enää merkinnyt mitään tappiota sinulle ja hänelle, oli hän vähitellen tullut järkevämmälle katsantokannalle, jonka mukaan hän ei itse asiassa ollutkaan kadottanut sinua. Sinä kutsuit häntä, ja hän tuli — vielä kerran hehkuen rakkaudesta ja varmuudesta — ainoastaan kuullakseen ettei hän vain ollut kadottanut sinua itseltään, vaan sai luovuttaa sinut toiselle miehelle. Oi Myra! Etkö sinä voi tehdä myönnytystä sellaisen hetken synnyttämälle tuliselle hulluudelle? Etkö voi huomata että miehen todellinen voima hetkeksi kääntyi väärään suuntaan, lyöden hänet itsensä maahan? Sanoit minulle nimittäneesi häntä pelkuriksi ja petturiksi! Olisit voinut yhtä hyvin lyödä häntä! Sellaiset sanat sinun huuliltasi tehosivat varmastikin väkevämmin kuin mitkään iskut. Myönnän että hän ansaitsi ne; mutta olihan Pyhä Pietarikin kolmesti pelkuri ja petturi, mutta hänen Herransa, tehden myönnytyksen kiusauksen äkkiä mukaansatempaavalle puuskalle, ei kuitenkaan epäillyt hänen rakkautensa alttiutta, vaan antoi hänelle tilaisuuden kolme kertaa julkisesti tunnustaa syntinsä ja rakkautensa ja antoi hänelle sitten anteeksi. Jos Jumalallinen rakkaus voi tehdä sen — oi Myra, voitko sinä päästää rakastajasi lähtemään taas maailmaan, yksinään ja ilman anteeksiantavaa sanaa huuliltasi?"
"Kuinka minä tiedän että hän halajaa minun anteeksiantoani, Jane? Hän jätti minut kuohuvan raivon vallassa ollen. Ja kuinka voi minun anteeksiantoni saavuttaa hänet, vaikka olettaisi hänen haluavankin sitä tai minun myöntävän sen? Missä hän nykyään on?"
"Hän jätti sinut epätoivoissaan", sanoi Mrs. Dalmain "ja — hän on kirjastossa."
Lady Ingleby lennähti pystyyn.
"Jane! Jim Airthko tässä talossa! Kuka hänen salli tulla?"
"Minä sen tein", vastasi Mrs. Dalmain levollisesti.
"Minä toin hänet salaa tänne. Ei kukaan nähnyt meidän käyvän sisään taloosi. Sen vuoksi minä lähetin vaunut tulemaan tyhjinä edeltäpäin saavuttuamme puistotielle. Me kävelimme lehtokujaa pitkin, käännyimme polkua pitkin parvekkeen juurelle ja pujahdimme sisään alemmasta ovesta. Hän on istunut kirjastossa siitä alkaen. Jos päätät ettet tahdo nähdä häntä, niin voin mennä alas ja ilmottaa sen hänelle; hän voi poistua kuten tulikin, ilman että kukaan talonväestäsi tietää hänen olleen täällä. Myra rakas, älä näytä niin hämmästyneeltä. Istuhan toki ja päättäkäämme keskustelumme… Kas se oli oikein. Sinä et saa hätäillä. Päätöstä, joka vaikuttaa miehen koko elämään, ei tehdä kädenkäänteessä, ei tuntikaudessakaan. Lordi Airth ei halua väkisin päästä puheisiin kanssasi, enkä minäkään tahdo yllyttää sinua siihen. Hän ei hämmästyisi jos toisin hänelle sanan, ettet sinä mielelläsi tahdo tavata häntä."
"Enkö mielelläni?" huudahti Myra ristien kätensä. "Jane, jospa tietäisit mitä minulle merkitsee pelkkä ajatuskin hänen näkemisestään, niin et sanoisi 'etten mielelläni' vaan 'etten uskalla'."
"Annahan minun kertoa miten me tapasimme toisemme", sanoi Mrs. Dalmain, välittämättä Myran viime huudahduksesta. "Minä tulin Charing Crossin asemalle hyvissä ajoin; poikkesin kirjakauppaan ostamaan lisää sanomalehtiä; varasin itselleni tyhjän vaununosaston ja istahdin sohvaan odottelemaan rauhassa junan lähtöä. Jim Airth pyrähti asemalle viime tuokiossa, niin että hänellä oli vain minuutti aikaa lunastaakseen pilettinsä ja ennättääkseen mukaan. Hän syöksähti asemasillalle juuri kuin juna rupesi liikkumaan; hänellä ei ollut aikaa etsiä tupakkavaunua, vaan avasi oven minun osastooni, säntäsi suinpäin sisään ja tölmähti istumaan sanomalehtieni päälle; rupesi sitten pyytelemään anteeksi holtittomuuttaan ja keksi viimein olevansa tuomittu istumaan tuntikauden kahdenkesken sen ystävän kanssa, jolle olit lähetellyt joka viikko kirjeitä Cornvallista ja josta nähtävästi olit hänelle kertonut kauniita juttuja — tahi joka tapauksessa asioita jotka saattoivat hänet ottamaan minut uskotukseen. Hän tunsi minut eräästä äskettäin otetusta valokuvastani, jota olit näyttänyt hänelle."