Sen jälkeen hän istui paikallaan niin hievahtamattoman äänettömänä, että tohtori vihdoin kääntyi ja katsoi häneen.
Myran katse kohtasi levollisena hänen katseensa.
"Sir Deryck", lausui hän, "se on sotavirastosta. Ne ilmottavat minulle että Mikael on kaatunut. Luuletteko että se on totta?"
Hän ojensi sähkösanoman sir Deryckille, joka otti sen ja luki sen äänettömänä. "Hyvä lady Ingleby", virkkoi hän sitten hyvin lempeästi, "pelkään ettei tässä ole epäilemistä. Hän on antanut henkensä synnyinmaansa puolesta. Teidän on oltava niin urhoollinen antaessanne hänet, kuin hän olisi halunnut vaimonsa olevan."
Myra hymyili, mutta tohtori näki hänen kasvojensa vähitellen vaalenevan.
"Kyllä", sanoi hän; "kyllä olen! En tahdo olla häntä heikompi. Tahdon olla samanarvoinen — vihdoinkin." Sitten, ikäänkuin äkillisen mielijohteen saaneena, hän kysyi: "Tiesittekö tästä? Senkö vuoksi te tulitte?"
"Niin", vastasi tohtori verkkaisesti. "Herttuatar lähetti minut. Hän oli sota virastossa tänä aamuna uutisien saapuessa, kysymässä tietoja Ronald Ingramista, joka on haavottunut ja makaa kuumeessa. Hän soitti minulle pyytäen minua tulemaan ja vaati, että sähkösanoman lähettäminen pidätettäisiin kello kuuteen saakka tänä iltana, jotta minulla olisi aikaa matkustaa tänne ja ilmottaa uutinen teille ensin varovasti, jos se näyttäytyisi tarpeelliseksi."
Myra tuijotti häneen suurin silmin. "Ja te annoitte minun sanoa kaiken tuon Mikaelista ja itsestäni?"
"Rakas lady", sanoi tohtori, ja harvat ihmiset olivat milloinkaan kuulleet tuon syvän, lujan äänen olevan niin värisemäisillään, "en voinut estää teitä. Mutta te ette sanonut yhtäkään sanaa, joka olisi lähtenyt muusta kuin ehdottoman rakkauden ja uskollisuuden tunteesta."
"Kuinka olisin muuta voinutkaan?" kysyi Myra, kasvojensa tullessa yhä valkeammiksi ja silmien suuremmiksi ja kirkkaammiksi. "Minulla ei ole koskaan ollut edes ajatustakaan, joka olisi ollut muuta kuin rakkautta ja uskollisuutta."