"Tiedän sen", sanoi tohtori. "Poloinen, urhea sielu, — minä tiedän sen."
Myra otti sähkösanoman ja luki sen uudelleen. "Kaatunut", sanoi hän; "kaatunut. Tahtoisin mielelläni tietää miten."
"Herttuatar on valmis tulemaan heti luoksenne, jos vain haluatte hänen tulevan", esitti tohtori.
"Ei", sanoi Myra, hymyillen heikosti. "Ei; sitä tuskin haluan. Paitsi jos äiti-kulta tulee. Siinä tapauksessa meidän on heti sähkötettävä herttuattarelle, koska nyt — nyt kun Mikael on poissa — hän on ainoa ihminen, joka voi pitää puoliaan äitiä vastaan. Mutta muussa tapauksessa pyydän että se jätettäisiin tekemättä, koska ymmärrättehän — hän sanoi ettei hän voinut elää Mikaelin mallin mukaan, eikä tuo sukkeluus huvita tällä haavaa."
"Onko ketään, jota haluaisitte kutsuttavaksi heti?" kysyi tohtori, ihmetellen itsekseen kuinka paljon suuremmiksi ja kirkkaammiksi nuo suuret harmaat silmät saattoivat tulla, ja olivatko yhdenkään elävän ihmisen kasvot koskaan olleet niin täydelleen värittömät.
"Ketään, jota haluaisin tulemaan heti? En tiedä. Tai kyllä sentään — yksi henkilö on, jos hän vain voisi tulla. Jane — tiedättehän? Jane Dalmain. Minä sanon aina että hän on niinkuin bassoääni laulussa — niin tukeva ja täydentävä ja turvaava. Ei mitään aivan pahaa voisi tapahtua, jos Jane olisi läsnä. Mutta tämä tietysti on tapahtunut — eikö olekin?"
Tohtori istuutui.
"Minä sähkötin Gleneeshiin aamulla", sanoi hän. "Jane on täällä varhain huomis-aamuna."
"Monet ihmiset tiesivät sen siis ennen minua?" sanoi lady Ingleby.
Tohtori ei vastannut.