Tohtori oli syönyt aamiaisensa ja pyysi juuri Groatleylta aikataulua, kun hänelle tuotiin sana että lady Ingleby oli valveilla. Hän läksi heti ylös hänen luokseen.
Myra istui vuoteessa, tyynyjen varaan tuettuna. Hänen poskillaan oli heleä puna, ja silmissä oli kuiva kiilto.
Hän ojensi kätensä tohtorille.
"Kuinka hyvä te olette ollut", sanoi hän, puhuen hyvin nopeaan korkealla, luonnottomalla äänellä. "Olen tainnut aiheuttaa teille kovin paljon vaivaa. En muista juuri paljoa eilis-illasta, paitsi että Mikaelin ilmotettiin kaatuneen. Onko Mikael todella kaatunut, mitä luulette? Ja ilmotetaanko minulle yksityiskohtia? Varmasti minulla on oikeus tietää yksityiskohdat. Ei mikään voi muuttaa sitä tosiasiaa että minä olin Mikaelin vaimo, eihän? Mene syömään aamiaista, Maggie. Ei sinun auta seisoa siinä ja hymyillä ja sanoa ettet tarvitse aamiaista. Jokainen tarvitsee aamiaista kello yhdeksältä aamulla. Minäkin tarvitsisin aamiaista, jollei Mikael olisi kaatunut. Sanokaa hänelle että hänen täytyy syödä aamiaista, sir Deryck. Minä luulen että hän on ollut ylhäällä koko yön. On niin lohdullista kun hän on täällä. Hän on niin uljas ja tyyni ja niin osanottavainen."
"Hän on hyvin uljas", sanoi tohtori; "ja te olette aivan oikeassa sanoessanne hänen tarvitsevan aamiaista. Menkää alas hetkiseksi, rouva O'Mara. Minä olen sen aikaa lady Inglebyn luona."
Margaret O'Mara meni tottelevaisesti ovea kohti, mutta Deryck Brand ennätti sen luokse ennen häntä. Ja kuuluisa lontoolainen erikoislääkäri piti ovea auki nuorelle kersantin leskelle, ilmaisten niin suurta kunnioitusta käytöksessään, että tuskin olisi osottanut sellaista kuningattarellekaan.
Sitten hän palasi lady Inglebyn luokse. Juna, jolla hänen oli matkustettava, lähti kolmen neljänneksen perästä. Mutta hänen tehtävänsä täällä ei ollut vielä täytetty. Lady Ingleby oli nukkunut, mutta ennenkuin tohtori Deryck uskalsi jättää hänet, täytyi hänen itkeä.
"Missä Petter on?" tiedusti kiihtynyt ääni vuoteelta. "Se haukkuu aina aamusin pyrkien ulos, mutta minä en ole vielä kuullut sen ääntävänkään."
"Se oli kovin uuvuksissa eilen illalla, pikku ressu raukka", sanoi tohtori. "Se jaksoi tuskin kävellä. Minä kannoin sen ylös itse ja panin sen vuoteelle viereiseen huoneeesen. Takki oli vielä paikoillaan. Minä kiedoin Petterin siihen. Se nuoli kättäni ja paneutui maata tyytyväisenä."
"Minä tahdon nähdä sen", sanoi lady Ingleby. "Mikael rakasti sitä.
Tuntuu kuin se olisi kaikki, mitä minulla on jälellä Mikaelista."