Sano Garthille että rakastan sitä; mutta haluaisin että hän
kirjottaisi yksinkertaisempia säestyksiä. Tämä käy yli voimieni!
Sinun, Jane kulta, kiitollinen ja harras ystäväsi
Myra Ingleby.
Jalosukuisen rouva Dalmamin kirje lady Inglebylle.
Castle Gleneesh.
Rakas Myra!
Ei, minulla ei ole mitään vastaan esiytyä riisiputinkina tai muunakaan yksinkertaisena ja terveellisenä laitteena, kun vain voin olla sinulle hyödyksi ja tyydyttää hetken tarpeen.
Olen todella iloinen saadessani niin hyvän sairaskertomuksen. Se osottaa Deryckin olleen oikeassa taudinmäärittelyssään ja hoito-ohjeissaan. Noudata viimeksimainittuja uskollisesti yksityiskohtia myöten.
Olen hyvin huvitettu selostuksestasi kanssavieraistasi Moorheadin majatalossa. Ei, en ymmärrä väärin kirjettäsi; en myöskään usko minkään hupsun herkkätunteisuuden taikka Susannan kaltaisen mielenrauhattomuuden voivan saada sinussa valtaa. Jim Airth esiintyy sinulle älyperäisenä asiana — tinkimättömän miehekkäänä voimassaan ja varmuudessaan, joka vaikuttaa hyvin puoleensavetävästi sen yksinäisyyden ja ajelullejoutumisen tunteen jälkeen, mikä viime aikoina on ollut osanasi. Mutta muista: milloin on kysymys elävistä ihmisistä, on turvallisen älyperäisillä asioilla taipumus muuttua tuhoisan persoonallisiksi, ja sinun tulevainen onnesi voi joutua vakaviin hankaluuksiin ennenkuin huomaatkaan vaaraa. Minun on myöntäminen, etten voi ymmärtää mitä varten tuo mies karttaa sinua. Hän kuulostaa sellaiselta mieheltä, joka olisi ystävällinen ja miellyttävä kaikille naisille ja kiihkeän uskollinen yhdelle. Ehkä sinun viehättävä suloisuutesi — joka on tosiasia, huolimatta Amelia-neidin vanhan ystävän puisto-huomiosta! — muistuttaa häntä jostakin ammoin-suljetusta sivusta hänen menneisyytensä historiassa ja hän tahtoo säästyä muistojen lehtien kääntämisen tuottamalta tuskalta. Susanna-neiti arvatenkin muistuttaa hänelle jotain hänen vanhapiika-tätiään ja hän voi niinollen vastata hänen hellyydenosotuksiinsa.
Se mitä mainitset siitä miten amerikkalaiset tuntevat meidän merkkikirjailijoitamme, johtaa mieleeni erään matkatoverin menomatkaltamme "Balticilla", Hartfordista, Connecticutista, kotoisin olevan miellyttävän naisen, joka istui vieressämme ruokapöydässä. Hän oli viettänyt viisi kuukautta Europassa lakkaamatta matkustellen ja saapui viimeiseksi Lontooseen — missä hän ei ollut ennen käynyt — odottaen olevansa aivan liian väsynyt nauttiakseen siitä; mutta huomasikin sen niin ylenpalttisen mielenkiintoiseksi ja viehättäväksi paikaksi, että elämä alkoi kulkea uudella vauhdilla ja väsymys unhottui. "Jokainen katu", hän selitti, "on niin tuttu. Me emme ole koskaan ennen niitä nähneet, ja kuitenkin ne ovat meille tutunomaisempia kuin omien syntymäkaupunkiemme kadut. Se on Dickensin ja Thackerayn Lontoo. Sen tunnemme kaikki. Tunnemme kadut niille astuessamme. Paikat ovat meille kotoisia. Olemme tunteneet ne kaiken ikämme" Minua ilahutti tämä kirjallisuudellemme annettu tunnustus. Mutta minä ihmettelen, rakas Myra, kuinka monet meidän vanhan Lontoomme kaduista, Terriple Bar'ista itäänpäin, ovat "kotoisia" sinulle.