"Vuoksi näyttää olevan hyvin korkealla", sanoi Lady Ingleby.
"Hyvin korkealla", myönsi Jim Airth. Hän seisoi ihan Myran vieressä, mutta hänen silmänsä tähystivät yhä kiinteästi vettä. Jos jonkin suosiollisen sattuman kautta vene olisi ilmestynyt niemekkeen takaa, olisi vielä ehtinyt huutaa sitä avuksi.
"Paluutie näyttää olevan katkaistu", sanoi lady Ingleby.
"O-hii, O-hei!"
"Paluutie on katkaistu", vastasi Jim Airth lakoonisesti.
"Sitten meidän kai täytyy saada vene", sanoi lady Ingleby.
"Erinomainen ehdotus", vastasi Jim Airth kuivasti, "jos vene vain olisi saatavissa. Mutta kovaksi onneksi me olemme kolmen kilometrin päässä kylästä, eikä nyt ole mikään veneitten tulo- eikä lähtöaika; eivätkä ne sitäpaitsi kulkisikaan tämän kautta. Kun näin teidät kallion töyräältä, arvioin olisiko minun ollut mahdollista ehtiä venevalkamaan ja sieltä takaisin tänne ajoissa. Mutta ennenkuin olisin ehtinyt tänne veneineni, olisitte te ollut — hyvin märkä", lopetti Jim Airth hiukan epämääräisesti.
Hän katsahti viehättäviin kasvoihin, jotka olivat lähellä hänen olkaansa. Ne olivat kalpeat ja totiset, mutta pelon merkkiä ei niissä näkynyt.
Hän silmäsi mereen pistäytyvää kallionientä kohti. Kaksikymmentä jalkaa sen louhikkoisen juuren yläpuolella hyrskyivät hyökyaallot, mutta niemen taakse kerran päästyään olisivat he olleet turvassa.
"Osaatteko uida?" kysyi Jim Airth kiihkeästi.