"Uskon kyllä ettette jättäisi ketään naista vaaraan", sanoi hän; "ja voi! jotkut olisivat olleet helpommat pelastaa kuin minä. Pyylevä pikku Susanna-neiti olisi pysynyt itsestään pinnalla."
Jim Airthin nauru kajahti raikkaana. "Ja Amelia-neiti olisi purjehtinut kamee-soljessaan", sanoi hän.
Sitten, ikäänkuin nauru olisi rikkonut lumouksen, joka piti häntä toimettomana, hän veti Myran kallion juurelle ja huusi: "Tulkaa, meillä ei ole silmänräpäystäkään hukattavana! Katsokaa! Näettekö tietä, jota myöten tulin alas? Tuota pitkää luikua hiekassa? Laskin siinä mäkeä selälläni. Aika jyrkkä, eikä mitään mistä pidellä kiinni, sen myönnän; mutta ei kuitenkaan mikään perin pitkä matka. Ja siinä, mistä luikuni alkaa, on siunattu kieleke, kuutta jalkaa pitkä ja neljää leveä." Hän veti taskustaan suuren linkkuveitsen, avasi isoimman terän ja alkoi hakata pykäliä kallion kylkeen. "Meidän täytyy kiivetä", sanoi hän.
"En ole koskaan kiivennyt", kuiskasi Myran ääni hänen takanaan.
"Teidän on tänään kiivettävä", sanoi Jim Airth.
"En ole koskaan voinut kiivetä edes puihinkaan," kuiskasi Myra.
"Teidän on kiivettävä kalliota tänä iltana. Se on ainoa pelastusmahdollisuutemme."
Hän hakkasi edelleen joutuisasti.
Äkkiä hän pysähtyi. "Näyttäkää kurkotusvälinne", sanoi hän. "Minun sylimittani ei kelpaisi. Pankaa vasen kätenne tuohon; niin! Kurkottakaa nyt ylös oikealla; niin korkealle kuin mukavasti voitte… Jaha, kolme jalkaa kuusi tuumaa, tai niille paikoin. Nyt vasen jalkanne liki kallion juurta. Astukaa ylös oikealla, niin korkealle kuin mukavasti voitte… Kaksi jalkaa yhdeksän tuumaa. Hyvä! Erotus tehnee korkeintaan yhden pykälävälin enemmän tai vähemmän. Nyt kuunnelkaa silläaikaa kun minä työskentelen. Mikä Luojan-onni onkaan meille, että juuri tässä sattuu olemaan tämä pehmeä hiekkakivikerros. Me olisimme olleet mennyttä miestä, jos kallio olisi ollut kovaa kiveä. Teidän on nyt valittava kahdesta suunnitelmasta toinen. Minä voisin kovertaa teitä varten yhden toisia laajemman pykälän — miltei kielekkeen — juuri veden ulottuman yläpuolelle ja jättää teidät siihen siksi aikaa kun menen ylemmäksi ja valmistan pykälät. Sitten voisin palata noutamaan teitä. Te voisitte kiivetä edellä, minun auttaessa alhaalta käsin. Se tuntuisi teistä turvallisemmalta. Taikka — teidän on seurattava minua ylös nyt, askel askeleelta, sitä mukaa kuin minä koverran niitä."
"Minä en voisi odottaa kielekkeellä yksinäni", sanoi Myra. "Minä tahdon seurata teitä askel askeleelta."