"Niin olen minäkin", huusi Jim Airth. "Olen ollut pahemminkin kuin yksin kymmenkunnan vuotta. Mutta onhan jälellä elämä, jonka vuoksi elää. Tahtoisitteko heittää pois suurimman kaikista lahjoista? Minä tahdon elää! — Hyvä Jumala, minun täytyy elää; ja niin täytyy teidänkin. Me elämme tai kuolemme yhdessä."
Hän päästi irti Myran olkapäät ja tarttui häntä ranteisiin. Hän kohotti hänen vapisevat kätensä ja piteli niitä rintaansa vasten.
Hetkisen he seisoivat siten aivan äänettöminä. Silloin Myra tunsi itsensä täysin voitetuksi. Pelko katosi hänestä kokonaan; mutta sen sijaan astunut turvallisuuden tunne johtui Jim Airthin rohkeudesta, ei hänen omastaan; ja Myra tiesi sen. Hän kohotti päätään ja hymyili hänelle kalpein huulin.
"Minä en putoa", sanoi hän.
Toinen aalto huuhtaisi heidän nilkkojaan ja jäi niitä hyväilemään.
"Hyvä", sanoi Jim Airth päästäen irti Myran ranteet. "Me tulemme olemaan elämästämme velassa toinen toisellemme. Kun ensi kerran katson silmiinne, olemme, Jumala suokoon, turvassa. Tulkaa!"
Hän ponnahti ylös kallion kylkeä, jääden seisomaan ylimmäisiin kovertamiinsa pykäliin.
"Seuratkaa nyt minua varovasti", sanoi hän; "hitaasti ja varovasti. Meillä ei ole varaa hätiköidä. Pitäkää aina kumpikin käsi ja kumpikin jalka lujasti pykälässä. Oletteko kohdalla? Hyvä!.. Älkää nyt katsoko ylös eikä alas, vaan kiinnittäkää katseenne minun kantapäihini. Heti kun minä siirryn, siirtykää perässä tyhjiin pykäliin. Ymmärrättekö?… No niin. Pysyttekö hyvin? .. Hyvä! Eteenpäin siis! Pitkää aikaa ei tämä sentään vie… Totta vie, olisi hauskaa jos Murgatroyd-neidit nyt kurkistaisivat alas kallion äyräältä! Ameliaa pöyristyttäisi meidän paljaat jalkamme Eliza huutaisi: 'Oi hyvä rakas!' Ja Susanna putoaisi suoraa päätä niskaamme! Halloo! Siivosti siellä alhaalla! Älkää naurako liian paljon… Mainio veitsi tämä. Ostin sen Meksikosta. Ja jos iso terä loppuu, on kaksi muuta jälellä; ja lisäksi saha ja korkkiruuvi… Varokaa ettei irtautuva hiekka varise silmiinne… Sanokaa, jolleivät pykälät ole tarpeeksi syviä, ja muistakaa ettei ole kiirettä, me emme pyri ehtimään mihinkään määrättyyn junaan! Siivosti siellä! Älkää naurako… Ylös mentiin taas! Oh, hyvä! Kolmannes matkasta on päästy. Älkää katsoko ylös eikä alas. Vaarinottakaa kantapäitäni — toivon että ne olisivat enemmän katsomisen arvoiset — ja muistakaa että vyö on käsillä ja että minä olen yhtä vankkumaton kuin tämä kallio. Te ja kaikki Murgatroyd-neidit voisitte riippua siinä yhdessä. Siivosti siellä! .. Hyvä, hyvä; en mainitse heitä… Sivumennen sanoen, vesi taitaa olla alapuolellamme jo melko syvää. Jos putoaisitte, saisitte vain pienen sukelluksen. Minä liukuisin alas ja vetäisin teidät ylös, ja sitten alkaisimme uudestaan… Herra Jumala! .. Oh, älkää välittäkö! Ei se mitään. Veitseni vain luiskahti, mutta minä sain siepatuksi sen kiinni… Nyt taidamme jo olla puolimatkassa. Kuinka hyvä onni, että meillä on minun liukumisjälkeni oppaanamme. En voi nähdä kielekettä täältä. Laulakaamme 'Nancy Lee'tä. Arvelen että osaatte sen. Minä voin aina työskennellä paremmin hyvän junttalaulun säestyksellä." Ja iskiessään veitsensä kallioon kajautti Jim Airth:
Joukosta naisen jos valikoi,
O-hii, o-hei, o-hoi!
Hei, pojat, hoi!
Nancy Leetä parempaa ei löytää voi,
Hei, pojat, hoi! O-hoi!
Tuolla hän nyt —
— Turkanen! Nyt sattui kivi eteen! Ei kuitenkaan suuri. Muistakaa että tämä pykälä on vähän enemmän oikealla