Lady Ingleby nauroi. Hän oli niin tottumaton tuollaisiin huomautuksiin, ettei hän heti voinut keksiä sopivaa vastausta.
"Luulen että itse asiassa saan kiittää hengestäni punaista päivänvarjoani", virkkoi hän tuokion kuluttua. "Jollei se olisi kiinnittänyt puoleensa huomiotanne, ette te olisi nähnyt minua."
"Enkö olisi?" kysyi Jim Airth, katse kiinnitettynä Myran kasvojen suloiseen vaaleuteen. "Siitä saakka kun ensi kerran teidät näin sinä iltana jolloin saavuitte tänne, oletteko kertaakaan tullut minun silmänkantamani sisäpuolelle minun näkemättä teitä ja panematta merkille jokaista yksityisseikkaa?"
"Sinäkö iltana jolloin saavuin?" kysyi lady Ingleby hämmästyneenä.
"Niin", vastasi Jim Airth varmasti. "Kello seitsemän, kesäkuun ensimäisenä päivänä. Seisoin tupakkahuoneen ikkunan ääressä ja inhosin kaikkea; olin kyllästynyt itseeni, tyytymätön käsikirjotukseeni ja väsynyt käristettyyn kalaan — älkää naurako; pienet asiat auttavat ihmisen masennuksen mittaa täyttymään yhtä hyvin kuin suuretkin. Silloin portti levähti auki, ja TE — suurin kultakirjaimin — lähestyitte puutarhanpolkua auringon paistaessa silmiinne. Arvostelin teidät täysikasvuiseksi naiseksi, joka ei vuosiin nähden ehkä ollut kovinkaan kaukana omasta iästäni; arvasin teidät maailmannaiseksi, jolla on asema täytettävänään ja tietoa ihmisistä ja asioista. Kuitenkin te näytitte ihan kuin herttaiselta lapselta, joka tulee satumaahan; odottamattoman lupapäivän iloinen yllätys välkehti säteilevissä silmissänne. Siitä saakka on kaunis puoli elämästä minulle aina ollut — TE, suurin kultakirjaimin."
Jim Airth vaikeni ja istui äänettömänä.
Oli tullut jo aivan pimeä.
Myra pujotti kätensä Jim Airthin käteen, joka sulki sen puristukseensa lujalla, empimättömällä otteella.
"Jatkakaa, Jim", virkkoi Myra vienosti.
"Menin halliin ja näin nimenne vieraskirjassa. Muste oli vielä tuoretta. Käsiala oli saman lupapäivälapsen — minun haluttaisi antaa teille kirjotusharjotuksia! Nimi tuotti minulle yllätyksen — mieluisen yllätyksen. Olin odottanut voivani heti asettaa tuon puutarhanpolkua tulleen naisen oikealle yhteiskunnalliselle sijalleen. Oli yllätys ja lohdutus huomata, ettei satuprinsessani ollut lainkaan mikään muotikaunotar tai seuraelämän johtohenkilö, vaan kantoi yksinkertaista irlantilaista nimeä ja asui puistomajassa."